Malesia

Singaporesta lähdimme bussilla kohti Malesiaa. Tälläkin kertaa rajalla Markuksen passi aiheutti ihmettelyä, mutta tilanne ratkesi kuitenkin ripeästi ja pääsimme Malesian puolella odottavan linjurimme kyytiin. Tie ja tienoo jatkui Malesian mannuilla siistin ja uudenaikaisen näköisenä. Neljässä tunnissa olimme perillä Melakan historiallisessa pikkukaupungissa. Majoituksenamme toimi Ringo's Foyer Guesthouse, hauska backpacker-hostelli Chinatownin tietämillä. Päivisin oli tukahduttavan kuumaa, joten ulkona ei pystynyt kävelemään kovin pitkiä pätkiä kerrallaan. Historiallinen keskusta ja Chinatown olivat onneksi sopivan kompakteja, kiinnostavimpiin kortteleihin tutustuminen onnistui siis jalkaisin. Malesian niemimaan itärannikkoa pyyhkivät tähän aikaan vuodesta monsuunisateet, mutta länsipuolella on kuivempaa. Rankat sadekuurot yllättivät meidät kuitenkin pari kertaa länsirannikon puolella. Silloin kun vettä tuli, sitä tulikin kuin saavista kaataen. Kerran meidän oli pakko palata lyhyt kävelymatka hostelliin taksilla katujen lainehtiessa. Melakassa kävimme kaupungin suurimmassa ostoskeskuksessa tunnustelemassa paikallista hintatasoa ja etsimässä tarpeellisia päivityksiä vaatevarastoon, huonolla menestyksellä. Koot olivat enimmäkseen kääpiöille, lapsille ja lapsikääpiöille. Länsimaalaiset merkkivaatteet maksoivat melkein saman verran kuin Suomessa. Singaporelaiseen tyyliin ostoskeskuksissa oli kuitenkin katukeittiötorit, joissa syöminen oli halpaa ja palkitsevaa.


Melakaa halkova kanaali


Melakalaista katunäkymää kuumana päivänä


Laiskojen turistien kuskaaminen helteellä vie mehut.


Emme osaa keksiä kuvatekstiä tälle kuvalle, mutta halusimme jakaa sen silti.

Bolivian jälkeen olemme olleet oikeastaan vain kehittyneissä ja moderneissa paikoissa, Melakassa oli taas pitkästä aikaa särmää ja luonnetta. Liikenne kapeilla ja vilskeisillä kaduilla oli aikamoista pujottelua: Yhden korttelinvälin taittaessa sai väistellä kuoppia kadussa, rikkinäisiä viemärinkansia, skoottereita, autoja, mainoskylttejä, kymmeniä muita ihmisiä, roskia... Siinä aiemmin mainitussa tukahduttavassa kuumuudessa tietysti. Korttelikävelyllä ei ehtinyt tylsistymään, mieli piti vain pitää tyynenä hermoromahduksen välttämiseksi. Ravintoloissa ruokaa pääsi tilaamaan malesiankielisistä menuista tietämättä tarkkaan mitä tulee. Tämä toi aina jännitysmomentteja arkeen. Yhtään kertaa ei ruoka jäänyt kyllä syömättä, ja vähitellen opimme "varmojen valintojen" malesiankieliset nimet. Ensimmäinen ruokakokemuksemme Malesiassa oli linja-autoasemalta arvalla ostetut kaya balls -nimiset taikinapallot hillotäytteellä, jotka olivat herkullisia ja huokeita syötäviä. Paikallinen ruoka ei ollut aina niinkään kevyttä, mutta annoskoot olivat harvoin liian suuria. Rasvaiset paistetut nuudelit (mee goreng) ja riisit (nasi goreng) merenelävineen, Singaporesta tuttu laksa-keitto sekä intialaiset roti-leivät eri täytteillä jättivät hyvän kuvan malesialaisesta sapuskasta. Singaporessa laksa oli kookosmaidolla pehmennetty currykeitto, mutta Malesiassa sama ruoka on happamampi ja tulinen, erittäin hyvä kuuman päivän herkku.


Melakan historiallista keskustaa


Malesialainen kasvislaksa


Pikaruokaketjut ovat sitä samaa täälläkin, mutta brändäys on sentään versioitu paikalliseen tyyliin sopivaksi: Menestysburgeri!


Paikallinen pikaruokaketju, joka voitti kilpailevan yhdysvaltalaisketjun oikeudessa ja saa käyttää tuotemerkkiään.

Asiakaspalvelijat tapaavat täällä päin ojentaa asiakkaalle ostokset ja vaihtorahat kahdella kädellä, poikkeuksetta hymyn kera. Tämä kunnioittava ele ihastutti jo Singaporessa. Paikalliset eivät tietenkään oleta että länsimaalaiset osaisivat samointein ottaa tarjottavat asiat myös kaksin käsin vastaan. Toinen arkinen kulttuuriero on vessa. Länsimaalaistuvissa Singaporessa ja Malesiassa on sekä aasialaisia kyykkyfasiliteettejä, sekä kasvavassa määrin porsliinipyttyjä. Paikalliset eivät kuitenkaan osaa aina käyttää istuimia, tai pitävät niitä epähygieenisinä, ja monta kertaa julkisen vessan istuinrenkaalla olikin likaisten kenkien jäljet. WC:ssä saattoi olla jopa kuvalliset ohjeet miten pöntöllä pitää istua. Myös vesipesu on suosiossa paperin sijaan, ja tarjolla oli vain huuhteluvesiletku paperin sijaan. Muuten maassa ei sen kummempia kulttuurishokkeja tullut. Paitsi että paikallisessa TV:ssä pyörivä Onnenpyörä oli hirvittävän hankala ja huono show. Ja taksi olikin teksi.


Hostellihuoneemme vessa. Isommassa ämpärissä huuhtomisvesi, pienemmässä asiakkaan pesuvesi.

Kuala Lumpur on yksi maailman halvimmista paikoista majoittua luksushotellissa. Pyörittelimme ideaa sijoittaa rahat tällaiseen elämykseen, ja tarjolla olikin huoneita todella upeista viiden tähden hotelleista. Päädyimme kuitenkin budjettimme sanelemana tarjousvaihtoehtoon, jolla sai huoneen hiukan nukkavierusta mutta kelvollisesta Grand Seasons-hotellista. Monet aiemmat vierailijat olivat kirjoittaneet nettiin törmänneensä hotellissa torakoihin, ja kaikkea muutakin vähemmän luksusta oli tullut vastaan. Meidän vierailummekin alkoi rasittavasti, sillä emme päässeet kirjautumaan sisään huoneeseen ennen kuin kävimme hotellin tietokonehuoneessa tulostamassa varausvahvistuksemme, sähköinen versio läppärimme nöytöltä ei kelvannut. Tietenkin meidän piti ensin odottaa tovi jotta hotellin työntekijät saivat tulostimen korjattua. Näin robottien ja lasereiden aikakautena ei edes kaikista räkäisimpiin hostelleihin ole tarvinnut varausvahvistusta paperilla, joten antiikkinen käytäntö hämmästytti. Saimme lopulta huoneen 30. kerroksesta, joka oli ylin asuinkerros. Huone onneksi oli tilava ja kaikinpuolin mukava, ja torakatkin karttoivat meitä. Meille luksusta oli jo huoneen oma kylppäri ja wc, edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo pitkä aika. Pikkuvikoja alkoi kyllä löytymään vietettyämme enemmän aikaa hotellissa: Huoneeseemme leijaili ainan vähän väliä pikantti tupakasavu, viereisissä huoneissa ja käytävillä sauhuteltiin surutta. Hotellissa pidettiin aikanamme myös kansainvälinen tupakanvalmistajien kokous, etteivät nämä pahikset vain olleet erehtyneet syömään omasta kuormasta? Mainittakoon vielä niskoittelevat hissit, kaoottinen meluisa buffet-aamiaissali, jota leikkisästi hullujenhuoneeksi kutsuimme, sekä kolmenkymmenen prosentin alennusta ulkomaanpuheluihin tarjoavat puhelinsoitot huoneeseen. Summauksena voi sanoa, että vaikka isommalla rahapanostuksella voikin saada jotain ylellisyyksiä, ovat useat vaatimattomat majatalot olleet paljon parempia kokemuksia jo henkilökohtaisemman asiakaspalvelunsa ansiosta.


Hotellihuone! Televisio! Internet! Vessa!


Maisemat huoneen ikkunasta olivat iltaisin aika reteät. Näkymä vaatii taustalle soimaan Blade Runner -soundtrackin.


Sateisina iltapäivinä Kuala Lumpur ei vaikuttanut yhtä kiehtovalta. Oli silti mielenkiintoista seurata pilvenpiirtäjien peittymistä usvaan, jolloin näkyvyys ei hetkittäin kattanut sataa metriä pitemmälle.

Malesiassa on islamilaisenemmistö, noin 60% kansasta on muslimeja. Meininki on kuitenkin maltillista ja maassa vallitsee uskonnonvapaus. Arjessa islam näkyy monin tavoin. Tärkeimpänä yksityiskohtana on mainittava tietenkin alkoholi, jota ei ole joka putiikissa tarjolla, ja sitä verotetaan rankalla kädellä. Likaiseksi miellettyä possunlihaakaan ei löydy juuri mistään. Isosta marketista Kuala Lumpurissa löysimme kuitenkin paheiden nurkkauksen, jossa oli Allahin valvovalta silmältä piilossa viinat, makkarat, pekonit ja spammit, eli kaikki valtaväestöltä kielletyt jännittävät artikkelit. Isot kyltit huusivat "Alkoholin myynti alle 18-vuotiaille ja muslimeille on laitonta!". Kansan enemmistölle kelpaavien lihatuotteiden pitää olla halal-teurastettua, eli KFC:n frittikanoilta ja Mäkkärin pihvilehmiltä on viilletty kurkut auki Mekkaan päin, muiden rituaaliyksityiskohtien lisäksi.


Kun jo toisessa majapaikassa oli samanlainen nuoli katossa, alkoi raksuttamaan: Kyltti osoittaa Mekan suunnan, jotta hotellissakin rukous onnistuu oikeaan suuntaan.

Outi joutui käväisemään Kuala Lumpurissa hampilääkärissä, yhdestä takahampaasta oli jo Singaporessa lohjennut palanen. Ajatus hammaslääkärikäynnistä hieman hermostutti vieraassa maassa. Se hermostutti hyvin paljon vielä siinä vaiheessa kun kapusimme portaita nuhjaantuneen murjutalon toiseen kerrokseen, mutta kun astuimme hammaslääkärin odotustiloihin, purukaluston tulevaisuus näytti jo valoisammalta. Klinikka oli siisti ja moderni, ja paikkausajan sai samalle päivälle. Odottelimme vuoroa lukien paikallisia englanninkielisiä lehtiä, ja parin tunnin päästä hammas oli paikattu ja olo huojentunut.

Kuala Lumpurin keskustaa kattaa maanpäällinen metroverkosto. Yksi tärkeimmistä reittipätkistä on monorail-raidejuna, jonka pysäkin vieressä me majailimme. Luimmekin jo jostain, että tämäkin monorail-projekti on ns. juosten kustu, eli vaihdot toisten linjojen yhtymäkohtien kanssa ovat jääneet toteutusvaiheessa puolitiehen, ja raiteita kannattelevat massiiviset sementtipylväitä on pykätty muun liikenteen kannalta todella epäkäytännöllisiin paikkoihin. Lisäksi meidän aikanamme pieni monorail-juna kulki turhan harvakseltaan sitä käyttävään ihmismassaan nähden. Koululaisten lomat ruuhkauttivat muutenkin vähän joka paikkaa kaupungissa. Meidän mielikuvamme Malesian pääkaupungista jäi melko ostari-keskeiseksi, ehkä jo siksi että jokaiselta keskustan monorail-pysäkiltä kävi suora kulkureitti eri jättiostoskeskukseen, joista löytyi kaikki tarvittava hieronnoista elokuvateattereihin. Kävimme ihastelemassa Avatar-leffan 3D-versiona, kalojen syötävänä jalkakylvyssä sekä saimme täydennettyä vaatevarastoa länsimaalaisen kokoisilla vaatteilla (eurooppalainen L-koko vaikuttaisi olevan täällä XXL).


KL:n liikennettä. Yläpuolella kulkeva monorail-rata on lähes yhtä onnistunut kuin Simpsoneissa aikoinaan.


Ostoskeskukset olivat valtavia. Varsinkin tämä Berjaya Times Square, jonka rakennus on pinta-alaltaan maailman viidenneksi suurin. Ostarin lisäksi talosta löytyy viiden tähden hotellia, elokuvateattereita ja muuta mukavaa...


...Kuten tämä huvipuisto, jonka vuoristorata kulki monessa kerroksessa.


Elektroniikkaliikkeen edusta oli aina täynnä miehiä, jotka seurasivat herkeämättä kaupan tv-ruutuja. Viihteenä pyöri amerikkalainen vapaapaini ja keimailevia aasialaisia poptähtiä.


Autoilu on suosittu liikkumismuoto Kuala Lumpurissa.



Yöllistä tunnelmaa keskustassa



Kuulut Petronasin kaksoistornit olivat vaikuttavat näköiset.

Teimme halvalla paikallisbussilla turistikierroksen lähellä sijaitseville Batun luolille. Luolat ovat suosittu hindujen pyhäkkö ja pyhiinvaelluskohde.



Yli 42-metrinen hindujumala Muraga patsasteli luolan edustalla.


Syystä tai toisesta tähän hindupyhättöön on hyvä mennä kaljuna, päälaki maalattuna.


Puuh! Kivuttavat 272 porrasta olisivat olleet lastenleikkiä jos ei kuumuus olisi pohjalaista piinannut niin. Lämmintä oli kuusikymmentä astetta enemmän kuin Suomessa samaan aikaan.


Sisäänkäynti


Luolat ovat korkeimmillaan satametriset ja makean näköiset.


Lisää hindujumaluuksia


Jaavanmakakit viihtyivät Batun luolien edustalla, vieraiden syöttämiä herkkuja ja kaikkea muuta eteentulevaa popsien.


Poseeraus




Hindujen pyhät hahmot ovat kirjavaa sakkia.


Luolarinteen juurella

Osoittautui yllättävän hankalaksi päättää missä haluaisimme viettää joulunajan. Totesimme kuitenkin, ettei mitään normaalia joulutunnelmaa lähentelevää olisi tarjolla missään, joten moderniksi lomasaareksi kuvailtu Langkawi valikoitui lopulta helpoksi kohteeksi, se oli myös sopivasti reittimme varrella. Thaimaan rajan läheisyydessä sijaitseva Langkawi on manner-Malesian lomasuosikki, singaporelaisten ja malesialaisten lisäksi saarelle tuntui mahtuvan loputtomasti joulua pakoilevia suomalaisia ja ruotsalaisia. Myös venäläisiä näkyi kalliimmissa paikoissa. Jos ravintolapöytä oli tilattu täyteen kaikkia listan kalleimpia herkkuja, sekä viinaa ja shampanjaa, kuului sieltä joka kerta myös venäläinen naurunremakka. Saari oli kuin tykillä täyteen ammuttu, ja ympärillä kuului kaikkia tuttuja tuttuja kieliä. Taksikuski tunnisti mistä olemme kotoisin ja kaupassakin myyjä osasi sanoa "Kiitos!". Langkawi on verovapaa saari, ja tämä koskee jopa alkoholia. Ei siis mikään yllätys että paikka vetää puoleensa pohjoismaisia verottoman viinan ystäviä. Loppuvuoden tienoo lienee vuoden pahin turistipiikkiaika, joten kyse ei ollut todellakaan mistään paratiisisaaresta, vaan perinteisestä rantalomarysästä.


Langkawi oli kiillotettu lomakohde.


Pantai Cenang, Langkawin suurin ranta turistibaareineen

Olimme spekuloineet viime hetkille asti edellämainitun joulusuunnitelmoinnin kanssa, ja pari päivää ennen Langkawille lähtöä kaikki netistä löytyvät järkevän kuuloiset majapaikat olivat jo täynnä. Ei-järkevät olivat joko typerän hintaisia (100-500 euroa/yö), tai sijaitsivat kaukana rannoilta. Päätimme ottaa pienoisen riskin ja etsiä yösijan paikan päältä. Saavuttuamme perille kävelimme suositeltuun hostelliin kysymään huonetta, mutta omistaja pahoitteli että kaikki huoneet olisivat täynnä pitkään, kuten naapurihostelleissa myös. Heppu osasi kuitenkin opastaa meidät yhteen rantamotelliin, jossa epäili tilaa olevan. Vinkki tärppäsi, ja saimme kohtuulliseen kahdenkymmenen euron hintaan ilmastoidun huoneen, jossa oli myös oma kylppäri, parveke, jääkaappi ja telkkari. Lisäksi respassa hengaillut brittitäti lipsautti meille netin salasanan, joten käytimme viekkaasti langatonta verkkoa koko majailun ajan ilmaiseksi ja skypetimme jouluterveiset porukoille.

Motellin vieressä rannalla oli reggae-baari, jonka livebändi soitti kelpo covereita iltaisin, mutta kuuden illan aikana tuli selväksi että bändin biisivalikoima oli rajallinen. Baarin musiikkitarjonta kuului huoneeseemme asti, ja musiikin loputtua monet rantabilettäjät jatkoivat ilakointiaan aina aamuneljään saakka. Kun soppaan lisättiin vielä aamuöisin mouruavat kulkukissat, naapurin kukot ja tv:tä huudattavat naapurit, oli uusi hullujenhuone taas käynnissä. Korvatulpat auttoivat onneksi suurimman metelin vaimentamiseen, ja usein väsytti vain niin paljon ettei mölinästä jaksanut välittää. Vain yksi ilta teki poikkeuksen: Aasian tsunamin viisivuotispäivänä tunnelma oli rauhallisempi.


Motellimme edustalla biitsillä oli iltaisin meininkiä. Jouluaattona leikittiin tulella.

Joulu tuli vietettyä rannalla pötkötellen ja uiden. Aurinko paahtoi yli kolmeakymppiä, reggae-baarin levyt soivat päivisinkin taustalla, ja kyllästyessä niitä pääsi pakoon omilla kuulokkeilla. Tuntui lomalta. Merivesi sekoittui rannantuntumassa sameaksi, suoraan rannalta ei päässyt snorkeloimaan. Uiminenkin oli kyllä hauskaa ja virkistävää. Iltaisin istuimme samaisella rannalla, seuraillen ihmisiä kynttilöiden ja soihtujen valossa ja maistellen verovapaita oluita. Ruoka poikkesi jonkun verran perinteisistä jouluruoista, löysimme silti monta erinomaista ruokapaikkaa. Hinta ei ollut ratkaiseva tekijä ruoan hyvyydessä: halvimmat hyvät illalliset maksoivat alle euron, kallein japanilainen pitkän kaavan herkuttelu 25 euroa. Yksi väkevästi maustettu hapan jättikatkarapukeitto jäi erityisen hyvin mieleen. Markus suosii usein melkoisen tulisia ruokia, mutta tätä syödessä hiki valui jo norona otsalta. Paita oli märkä selästä ennen kuin kuppi oli tyhjä. Hyvää oli keitto silti, ja chilin takaa maistui myös iso liuta muita mausteita.



Herkuttelimme isossa turistiravintolassa maukkaita tiikerikatkarapuja. Nämä vonkaleet kasvavat jopa puolikiloisiksi. Oiva tuoreen ruoan tae kalaruokapaikoissa on, että elävät raaka-aineet saa itse valita akvaarioista uiskentelemasta tai jääaltaasta chillailemasta.


Herkullinen joululounaspizza. Täytteenä tuoreita katkarapuja ja sambal-chilikastiketta.


Hurja sadekuuro alkoi sekunneissa, ja ajoi kaikki ulkoilmaravintolan asiakkaat sisätiloihin. Muutama jääräpäinen asiakas söi itsepäisesti vetisen illallisensa loppuun asti ulkosalla.


Nämä maisemat ovat rinteen juurelle rakennetusta turistimyymälä-kompleksista. Yritimme käydä ihastelemassa näkymiä Melakan rinnehissistä ja korkealla sijaitsevalta riippusillalta...


...Jonotettuamme lipputiskille opimme että jono itse rinnehissiin olisi vielä kahden hikisen tunnin pituinen. Annoimme heidän pitää tunkkinsa ja lähdimme uimaan.

Olemme matkalla oppineet että suomalaiset häpeävät turhaan tankeroenglantiaan. Maailmalla suomalaisia pidetään muiden pohjoismaalaisten tavoin erinomaisina englanninkielenpuhujina. Rallikuskimainen artikulointikin on yleensä vain plussaa, se on universaalisti paljon helpompaa ymmärtää kuin moni vahva aksentti. Esimerkiksi erilaiset kaukoidän puhetyylit voivat olla aluksi melko käsittämättömiä, ennenkuin jutun juonesta saa kiinni. Ranskalaiset taitavat olla globaalisti kuitenkin pahimpia englanninmolottajia. Jos jotakin suomalaisten tulisi hävetä, olisi se pääkaupunkiseudun nouseva intonaatio. Langkawilla jouduimme kuulemaan aikuisen ihmisen nasaalisävytteisen "no to-del-la-KIN"-toteamuksen. Se nosti karvat pystyyn. Opetelkaapa Oulussakin tuo puhetyyli, niin emme taatusti palaa takaisin.


Langkawin rantalomakohteeseen matkatessa mukana oli muutama mustakaapu, eli burkhaan verhoutunut nainen. Biitsilläkin moni viihtyi täysissä pukineissa, huivit päässä ja vaatteet päällä uiden. Samaa harrastavat täällä kyllä myös hindit, ja aiemmin Tongalla myös häveliäät kristityt.


Lisää pakollisia ruokakuvia: japanilaisen ravintolan teppanyaki-paistettu välikyljys


Suussasulava tonnikalasashimi


Huurteinen Asahi-olut kruunaa japanilaisen illallisen.


Viime jutussa mainittu jalkakylpy löytyi sekin megalomaanisesta ostoskeskuksesta. Eurolla sai parikymmentä minuuttia kutittavaa lystiä kun kalat popsivat kuollutta ja kuivaa ihoa irti jalkapohjista. Jalkapohjat tuntuivat mukavan sileältä operaation jälkeen.