Thaimaan rantaloma

"Thaimaa on tämmöinen suomalaisten paratiisi". Kuulimme lauseen viimeisenä Thaimaan päivänämme, ja siltä asian laita todellakin vaikutti. Maa on kaunis, turvallinen sekä huokea, ja thaimaalaiset ovat mestarillisia ruoanlaittajia. Monet asiakaspalvelijat Thaimaassa tuntuvat olevan aidosti iloisia ja hyväntuulisia, ja loputkin osaavat hyysätä turistilaumoja siihen malliin että maan suosio kasvaa vuosi vuodelta. Matkareittimme kulki Andamaanien meren rannikkoa pitkin pohjoiseen, ja alue on etenkin pohjoismaalaisille mieleinen kohde paetessa pimeää ja kylmää talvea. Lomalaisia oli laumoittain ja näimme kahdessa viikossa kolminumeroisen määrän suomalaisia. Omaa rauhaa hakevan kannattaa etsiä syrjäisempiä matkakohteita, mutta meitä kiinnosti rannikon vedenalainen maailma, joten kävimme parilla helppopääsyisellä saarella jotka ennakkovihjeiden mukaan olisivat erinomaisia snorkkelointi- ja sukelluspaikkoja. Haave sukelluskurssin suorittamisesta oli elänyt matkalla pitkään, ja Thaimaassa sen sukeltaminen olisi mahdollista, vieläpä suhteellisen edullisesti.

Uudenvuoden seutu on ehkäpä vuoden pahin sesonkipiikki Andamaanien meren rannikolla. Olimme oppineet läksymme joulun majoitushuolien jälkeen, ja laitoimme muutamaan paikkaan etukäteiskyselyjä uudenvuoden majoituksesta. Pieni Dang Deen matkatoimistoputiikki Koh Lipen saarelta vastaili löytäneensä meille vielä majapaikan, joten jatkoimme Langkawilta, Malesiasta Koh Lipelle, Thaimaahan pikaveneellä. Ennakkotietojen mukaan veneen kuntoa kannatti vähän silmäillä ennen lähtöä, mutta ihan kelvolliselta näytti paatti ja nopeaa se kulki. Kaikille puettiin päälle pelastusliivitkin, luultavasti tuo aiempi haveri oli aiheuttanut vaatimuksia tämmöiselle epäaasialaiselle holhoukselle. Pikavene hyppeli tunnin aallokossa, jonka jälkeen saavuimme Koh Lipen rantamille. Kahlasimme rantaan lahkeemme kastellen, ja haimme passeihin leimat maahantuloviranomaisen bambukojulta. Könysimme vielä puisen pitkäntäveneen kyytiin ja matkasimme toiselle puolelle saarta, kävelimme Dang Deen kojulle, ja pääsimme sieltä pyörämopon kyydissä hotelliimme.

Vietimme siis kolme ensimmäistä yötä aivan uudenkarheassa hotellissa (budjetillemme katastrofaaliset 44 euroa yöltä) ilmastointeineen, ainoan vaihtoehdon ollessa telttamajoitus, senkin maksaessa naurettavat 8 euroa/yö uudenvuoden aikaan. Vertailuksi voisi mainita että kahdeksalla eurolla kaksi ihmistä nukkuu siistissä paikassa ja syö hyvät aamaiset Thaimaassa, jos vain pysyttelee turistialueilta kaukana. Mutta Koh Lipe oli jotain muuta, etenkin uutena vuotena. Saari on ollut kymmenen vuotta sitten rauhallinen paratiisi Tarutaon luonnonpuiston alueella, mutta nyt suurin biitsi on jo rakennettu vieri-viereen rantaresortteja, ravintoloita ja baareja, pienen saaren halkova päätie samoin. Uusia hotelleja näkyi olevan rakenteilla moneen paikkaan, kysyntä on nyt kovaa ja tarjontaa tulee lisää sen mukaan. Kaikkien majapaikkojen täyttyessä uudeksi vuodeksi kymmenet ihmiset nukkuivat teltoissa pihoilla ja rantojen tuntumassa. Länsimaalainen uusivuosi on iso juhla kaakkoisaasialaisille (kiinalaisen uudenvuoden lisäksi), joten eurooppalaisten turistilaumojen lisäksi saarella oli saman verran malesialaisia, thaimaalaisia ja singaporelaisia.


Pitkähäntävenetakseilla pääsi kiertelemään ympäri Koh Lipeä.


Koh Lipen suurin ranta, Pattaya Beach


Hotellihuoneemme oli hohdokas. Pakko kehua koko rahan edestä täällä, kun sadattelimme hintaa niin paljon paikan päällä.


Koh Lipen halkovaa kävelykatua. Ravintoloista, kaupoista, matkatoimistoista tai nettikahviloista ei ollut pikkusaarella pula.



Kävelimme muutaman kerran koko saaren ympäri. Paratiisin kulissien takana ymmärsi hyvin saaren massaturismin aiheuttaman jätepulman. Jo pelkästään pullovettä kuluu päivittäin hurjasti. Isommat vesisäiliöt sentään lienevät uusiokäytettäviä, mutta turistit juovat poikkeuksetta vetensä pulloista.


Hotellihuoneemme ovea vartioi tämmöinen.


Uudenvuoden aikana rantaraja täyttyi teltoista.


Biitseiltä löytyi monen sortin pikkumenijää.

Uudenvuodenaatosta tuli ilman sen kummempaa suunnitelmaa tosi hauska! Vietimme aattona aikaa saaren kolmella eri rannalla ja niissä jokaisessa oli oma viehätyksensä. Popsimme alkuillasta mainion thai-illallisen, ja harhailimme sitten rauhalliselle biitsille istumaan ja katsomaan kuunvalossa hypnoottisesti lainelevia ranta-aaltoja. Siirryimme tovin kuluttua varsinaiselle tapahtumarannalle, jossa ihmispaljous oli jo iloisissa tunnelmissa. Kauniit ball loon-tulilyhdyt leijailivat tumma taivas taustanaan kuin pienet kuumailmapallot, kadoten pikkuhiljaa horisonttiin. Vuodenvaihteen lähestyessä ilotulitusten paukuttelu ja ihmisten juhlatuuli yltyi. Makoilimme korsimatoilla rannalla ja palvelu toimi. Paikalliset taiturit esiintyivät rannalla tulikepakoineen. Yllätykseksemme hotellimme respasta tuttu tyttö tuli viimeisenä esiintymään ja oli ihan ylivertaisen hyvä tulikeppien pyörittelyssä ja jonglöörauksessa. Yömyöhällä menimme vielä uteliaina katsomaan, millaiset olivat saarella paljon mainostetut ja opaskyltitetyt Hideaway Partyt hieman kauempana sijaitsevalla Sunset Beachilla. Väkeä ei ollut aivan mahdottomasti, mutta tunnelma oli iloinen. DJ:t pyörittivät teknoa, houseklassikkoja ja goatrancea ja ihmiset tanssivat hiekkarannalla avojaloin. Välillä jotkut juhlijat kävivät merivedessä pulahtelemassa.

Saari hiljeni jo heti tammikuun ensimmäisenä aamuna. Mekin kömmimme lyhyiden yöunien jälkeen check-outiin, ja siirryimme paikkaamaan budjettiamme pariksi yöksi halvimpaan vapaaseen rivarimökkiin. Pienessä huoneessa oli kuuma kuin pätsissä, ja ohuen säleikköseinän läpi näkyi ja kuului naapuriin, mutta ei auttanut valittaa kun halvalla sai... Seinän taakse sattui majoittumaan pari yhdysvaltalaista, ja seuraavana yönä sieltä kantautui maailman kovaäänisin ja pähkähulluin kuorsausääni. Huutokuorsaus kantautui myös huoneemme toisella puolella oleville brittinaapureille, nuorille brittihemmoille, jotka sitten huutelivat "STOP SNORING, PLEEAAASE!" ja koittivat hakata ovia herättääkseen ronsun. Turhaan.

Koh Lipen pienemmät rannat olivat rauhallisempia, ja niillä viihdyimme mukavasti. Vedet olivat kirkkaita ja suoraan rannoilta pääsi snorklaillen ihailemaan koralleja ja kaloja. Kävimme myös yhden päivän snorkelointireissulla pitkähäntäveneen kyydillä. Reissu maksoi kymmenisen euroa, sisältäen kyydityksen, lounaan ja laitevuokrat. Vene kierteli Tarutaon kansallispuiston saarten edustoilla, ja välillä jalkauduttiin maihinkin. Snorklauksien yhteydessä näimme vihdoinkin pienet harsomaiset, läpinäkyvät polttiaiseläimet, jotka olivat jo Langkawissa aiheuttaneet outoa pistelyä ihossa, emme olleet vain tienneet varmaksi että merivesi todellakin oli täynnä noita pieniä pirulaisia. Yritimme snorklatessa väistellä leijuvia jellyjä, mutta pian huomasimme, ettei se yksinkertaisesti ollut vain mahdollista. Onneksi aurinkovoide suojasi pistelyltä hieman. Tarutaon alueella elää neljännes kaikista maailman trooppisista kalalajeista, joten joka uintireissulla näkyi uusia tuttavuuksia. Melkein vedenkestävä pokkarikameramme lopetti työsopimuksensa ensimmäisen puolituntisen snorklailun jälkeen ilmoittaen akun oleva sökö. Neljän päivän kuivattelun jälkeen pokkarikamera akkuineen koki ihmeheräämisen, mutta on senkin jälkeen heittäytynyt muutaman kerran hengettämäksi. Takuuhuolto kutsuu pokkaria kotiinpalatessa.



Tarutaon kansallispuiston vedenpäällisiä maisemia


Yhdeltä saarelta löytyi kiikku ja Outin sisäinen lapsi heräsi oitis.


Ystävällinen kanssamatkustajamme osti kaikille veneessä olleille banaaninlehteen käärittyjä kookoslettuja kokeiltavaksi, mums!



Kapteenimme kuskasi pitkähäntävenettänsä saarelta toiselle.


Oli mukava ottaa rennosti snorklailurupeaman jälkeen vaikkei siinä tullut edes hiki.


Saimme napattua muutamia vedenalaiskuvia ennen kuin "vedenkestävä" pokkarikameramme irtisanoi sopimuksensa. Matalissa rantavesissäkin löytyi kalapaljoutta ja vesi oli kirkasta.


Pienet klovnikalat eli vuokkokalat (hei Vuokko!) eli Nemot kävivät moikkailemassa meitä spagettimaisesta kotipesästään.


Pikkukalojen parvet liikkuivat säntillisissä muodostelmissa virtausten lailla.


Upeat korallimuodostelmat jaksavat ihastuttaa aina vaan.

Pari päivää vuodenvaihteen jälkeen oli aika jatkaa matkaa mantereen puolelle. Uskollisina asiakkaina buukkasimme pikaveneen Dang Deen kautta, kuten myös jatkokyydityksen Pakbaran satamasta Trangin kaupunkiin. Pikavene oli tupaten täynnä paluumatkustajia. Markus istui lattialla kyytiläisten matkatavaroiden kanssa, ja Outi pääsi istumaan puolella kankulla penkille. Tuossa paatissa pelastusliivejä tuskin olisi riittänyt kaikille haaverin sattuessa, sen verran täyteenpakattu oli tunnelma. Oli erittäin mukavaa päästä lopulta veneestä sataman laiturille. Mantereella saimme pian iloisen todellisuusmuistutuksen maan varsinaisesta hintatasosta kun hinnoista oli pudonnut karkeasti sanottuna kaksi kolmannesta pois Koh Lipeen verrattuna. Alle eurolla sai valtavan hyviä aterioita. Ravintolan ulkomuoto saattoi olla hyvinkin arveluttava, mutta tämä ei kertonut mitään ruoan hyvyydestä. Thaimaalaiset ovat mestarillisia ruoanmaustajia, ja etenkin mantereen puolella jokainen ravintolaruokailu oli elämys. Makuyhdistelmät olivat huimia, erityismaininnan ansaitsee pirteä ananas-inkivääripirtelö.


Sardiinit purkissa, eli puuduttava matkamme Koh Lipeltä Pakbaran satamaan.


Maata pitkin Trangiin jatkaessamme saimme sentää koko minibussin itsellemme!


Katkaravut ja mustekalat ovat olleet viime viikkoina ruokalistallamme melkeinpä joka päivä. Ne sopivatkin oivasti mausteisiin nuudelikeittoihin.


Paistinpannulla silava tirisee, valmistuspaikkana kirjaimellisesti katukeittiö.

Trang oli mukava pikkukaupunki ilman turisteja. Se oli juuri passelin kokoinen harhailla ympäriinsä ja katsella ihmisten arkiaskareita. Katuja tallatessa alkoi käydä myös selväksi, miten korkealla jalustalla Thaimaassa pidetään kuningasparia, varsinkin herra kuninkaan kuvia oli joka puolella kaupunkia, aasialaiseen tyyliin yliampuvan koristelluilla kehyksillä ympäröitynä. Aika Trangissa meni vähän nörtteilyn puolelle, olimmehan viipyneet Koh Lipen saarella jopa viisi päivää, ja kärsimme siellä kunnollisen netin puutteesta. Oli joka tapauksessa mukavaa pysähtyä olemaan ja lepäämään, syödä normaalihintaista thai-ruokaa ja ostaa supermarketista tykötarpeita. Tässä vaiheessa reissua on muutenkin entistä mukavampi vain rentoutua ja välillä olla tekemättä ja näkemättä mitään. Mitä useammin, sen parempi!


Trangin katujen pientä ja suurta moottoriliikennettä


Katutoreilla oli myynnissä kaikenlaista tuoretavaraa.


Kuningas tienvarsialttarissa


Ensimmäisenä iltana Trangissa ikkunamme alla oli eläväiset iltamarkkinat, johon vain valitettavasti oli päästetty esiintymään maailman surkein bändi. Nyt ei ollut mistään pienistä mokista kyse, kaikki oli pielessä. Toivottavasti nuoret esiintyjät löytävät pian jonkun muun harrastuksen musiikin tilalle.

Thaimaalaiset tykkäävät kovasti paatoksellisista rakkausballadeista. Trang-Phuket Town- bussimatkalla esitettiin parisenkymmentä nyyhkyiskelmää, joiden kaikkien musiikkivideoissa oli jonkinlainen dramaattinen tarina. Lisäksi välillä oli nähtävissä "hienovaraista" plagiointia länsimaisista musikaaleista ja videoista. Volyymi muistettiin laittaa linjurissa sen verran lujalle ettei edes kuulokkeilla ja omalla musiikilla päässyt sitä helposti pakoon. Muuten reilu viisituntinen matka oli rattoisa, ja Krabin seudun kauniit kukkulat olivat hienoa nähtävää, kuten olivat sadat pelloilla nököttävät vesipuhvelitkin, sekä perinteiset talot ja temppelit tienvarsilla. Pitemmän pysähdyksen aikana kaupustelijat tulivat käytäville kauppaamaan hedelmiä ja friteerattuja kananpaloja. Möivätpä myös vihreitä mangonviipaleita jonka mukana tuli nerokas dippi, pussukallinen sokeri-chili-sekoitusta. Herkullista!


Ei auttanut sinnikkyyskään kun skootteri ei suostunut mahtumaan bussinovesta sisälle.


Matkanaposteltavana mehukkaita mangoviipaleita ja makeaa ja tulista chili-sokeria


Krabin ympäristössä on paljon kallionseinämiä, jotka ovat kiipeilijöiden suosiossa.

Viivähdimme Phuket Townissa yön yli, jatkaaksemme Raya Yain saarelle aikaisin seuraavana aamuna. Olimme valinneet Rayan saaren sukelluskurssin suorittamispaikaksi, sillä siellä toimii hyvämaineinen suomalainen sukellusfirma Raya Divers. Taitoimme puolitoistatuntisen merimatkan saarelle samaisen lafkan kyydillä, ja laivamme kaikki yli viisikymmentä matkustajaa olivat suomalaisia! Oli todella kummallista kuunnella kun kaikki ympärillä puhuivat suomea, sillä emme olleet juurikaan suomalaisia tavanneet reissumme aikana. Kotimaista ei voinut harmillisesti käyttää enää salakielenäkään, piti siis miettiä hieman tarkemmin mitä suustaan päästeli. Heti saarelle saavuttuamme saimme Raya Diversin toimistolta tuhdin oppikirjan ja pari dvd:tä völjyyn, ja ensimmäiset pari päivää Rayalla vietimme enimmäkseen majapaikassamme päntäten kuin kunnon hikipingot. Onneksi opiskeltava materiaali oli suurimmaksi osaksi kiinnostavaa ja tietenkin oman ja kanssasukeltajien turvallisuuden kannalta melko olennaistakin. Ennalta viisas opiskelee oppimateriaalit etukäteen kotona.

Raya Yain melko tyyriin hintatason vuoksi majoituimme vaatimattomasti pikkuruiseen bungalowiin keskelle saarta, jossa kylppärin ovikin piti pönkätä roskiksen avulla kiinni ja katosta tippui välillä pari muurahaista sängylle. Viihtyisyydestä yleisen käsityksen mukaan ei voinut juuri puhua, mutta emme nykyään ole hirveän ronkeleita majoituksen suhteen. Ilmastointia, automaattista wc-pytyn huuhtelua (vesi kaadettiin itse ämpärillä) tai muita hienouksia ei ollut, mutta kuten sanottua, viihtyvyysongelmia emme jaksaneet kehittää.


Kaunis mutta melko täyteen parkkeerattu Patokin ranta Rayalla


Rayalla oli tarjolla korkean hintaluokan majoitusta, kuten kuvassa näkyvä The Racha (yön hinta lähemmäs 200 euroa).

Kun olimme todistaneet teoreettisesti osaavamme sukelluksen tärkeimmät perusasiat, pääsimme parin muun keltanokan kanssa sukeltamaan rantavesiin muutaman metrin syvyyteen kouluttajamme johdolla. Itse laitepaketin kokoamisessa ja varusteiden pukemisessa tuntui aluksi olevan monta pientä mutta elintärkeää juttua, miten sen kaiken oppisi ikinä muistamaan ilman apua? Outin yllättikin sitten pakokauhu ensimmäisellä sukelluksella alle minuutissa. Veden alla laitteista hengittäminen tuntuikin ahdistavammalta kuin oli ensin kuvitellut. Kouluttajamme oli onneksi jämpti ja rohkaiseva, ja lopulta oli vain pakko unohtaa hölmöt pelkotilat ja lähteä kohti merenalaista maailmaa. Kammo katosi tämän alkusäikähdyksen jälkeen melkein kokonaan.

Merivesi Rayan edustalla oli kirkasta ja lämmintä, veden lämpötilakin oli leppoisat 29 astetta joka päivä. Emme siis päässeet märkäpukuja kokeilemaan tällä kertaa, uikkarit ja t-paita olivat riittämiin. Ensimmäiset sukelluskerrat olivat melko hermostuttavia, kun kaikki vasta opittu piti muistaa, ja veden alla harjoitteita ja taitoja opeteltiin lisää jatkuvalla syötöllä. Harjoitukset, joissa sukellusmaski piti ottaa pois veden alla olivat tietenkin kahta mielenkiintoisempia meille sillä molemmilla oli piilolinssit eikä silmiä voinut siis pitää auki. Tai olisihan ne voinut avata, mutta kadonneita piilareita olisi ollut työläs löytää kaiken sen veden seasta. Oli haastavaa hengittää suussa olevasta annostimesta tasaisesti ja rauhallisesti täysin sokeana. Onneksi maskin pukeminen veden alla takaisin naamalle muuttui toiston myötä helpommaksi, ja sen tyhjentäminen vedestä (puhaltamalla nenästä) oli lopulta aivan rutiinihomma. Haastavaa oli myös säädellä nostettaan niin, ettei noussut pinnalle, muttei myöskään vajonnut pohjalle kuin kivi. Homman oppiminen oli kuitenkin jotain aivan ihmeellistä, ja painottomasti leijumisen tunne oli mielettömän hieno heti ensimmäisellä sukelluksella.

Tehokkaalla opiskelutahdilla kahlasimme oppikirjan ja sitä tukevat videot kolmen päivän aikana, ja suoritimme teoriakokeen hikipinkomaisin arvosanoin, käyden myös tekemässä käytännön harjoitukset vedessä. Liiallinen valvominen ja raskaat päivät ottivat ilmeisesti veronsa, sillä Outi sairastui kuumeflunssaan kesken kurssin. Toisen avovesisukelluksen alkaessa Outi ei saanut enää painetta tasattua korvista vedenpinnan alle laskeutuessaan, joten sille sukellukselle ei ollut asiaa. Loppupäivä ja sitä seuraava päivä meni kokonaan toipuessa, ja kurssin suorittaminen loppuun Rayalla näytti Outin kohdalla jo kysymysmerkiltä. Markus suoritti neljäntenä kurssipäivänä kaikki sukellukset ja harjoitukset, ja syvyyksissä sukellellessaan näki metkoja mereneläviä kuten ison, tai ainakin keskikokoisen, merikilpikonnan (veden alla asiat näyttävät 33% suuremmilta), mureenan, barrakudan, täplälosserokalan, säppikaloja ja kauniin siipisimpun tai jonkun vastaavan. Vastaan tuli myös nimensä mukaisesti palloksi paisuvia isoja pufferfishejä eli pallokaloja, ja monia monia muita ihmeellisiä möllyköitä.

Seuraavana aamuna Outin olo oli jo astetta parempi, ja tukkoisuutta uhaten Outi lähti kokeilemaan onnistuisivatko kurssin suoritukseen tarvittavat kolme avovesisukellusta muutamine harjoituksineen sekä pinta- ja snorklauksineen ennen iltapäivän laivakyytiä pois saarelta. Ja kaikki ne ehdittiin vetää läpi kuin ihmeen kaupalla! Pää oli vielä puolillaan räkää taudin jäljiltä ja otsassa tuntui pakottavaa painetta meren syvyyksissä, mutta sukelluksissa käväistiin 18 metrin syvyydessä ja noin tunti ennen saarelta lähtöä uuvahtanut nuhainen pulikoija vastaanotti sukelluslisenssin. Olotila todellakin oli se perinteinen väsynyt mutta onnellinen. Outi palkitsi itsensä kipollisella durian-jäätelöä, joka tuoksui ja maistui hieman mädälle kaalille, mutta yleismaku oli kermainen ja kiva. Hnmm!


Viimeisen sukelluksen jälkeen vedenalainen käsimerkki "OK!" tuli automaattisesti jo pinnallakin.


Kärsivällinen kouluttajamme Ari selosti skindiving-harjoitusten kulun Outille, viimeiset kymmenisen minuuttia oli vielä rutistettavana ennen PADI Open Water Diver -lisenssin ansaitsemista. Olimme ehkä parempia oppilaita teoriapuolella kuin käytännössä, mutta tämäkin ilman laitteita sukeltelu onnistui lopulta molemmilta muutaman yrityksen jälkeen.

Rayalta jatkoimme iloisin mielin veneellä takaisin Phuketiin vielä yhdeksi yöksi, ja vietimme siellä myös seuraavan iltapäivän. Phuket Town oli leppoisa pikkukaupunki, jossa oli ihan kiva kävellä ympäriinsä. Kuulemma nimikkosaaren rantakohteet ovat vähemmän leppoisia paikkoja, ja eivät sovellu ihan kaikille. Reissuvinkkejä meille pitkin matkaa jakanut tuttumme Late pelotteli meidät etukäteen tehokkaasti, miten verenpaine pystyy nousemaan hetkessä äärettömyyksiin joka kerta kun biitsikadun rihkamamyyjät tulevat roikkumaan perään ja huutelevat "MITTA KUULUU, KUKKULUURUU?!".


Phuket Town ilta-aikaan


Kuppien ja kippojen kauppapaikka Phuket Townissa


Puhelinlangat laulaa solmussakin


Sarjassamme pelottavat mallinuket: Thaimaa

Kulttuuripuoli jäi vähemmälle Thaimaan osalta, mutta eivät snorklailut, uinnit ja sukelluskurssikaan hullumpi setti olleet! Kiinnostavalta Thaimaa vaikutti kyllä, tulemme varmasti käymään uudestaankin, seuraavaksi ehkäpä pohjoisempaan osaan maata. Koska tulimme maahan veneellä, saimme vain kahden viikon viisumin, ja meidän piti lähteä maasta viimeisenä luvallisena päivänä halpislennolla (35 euroa) Phuketista Vietnamiin, tarkemmin Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin, jossa olemme nyt. Ehkäpä ehdimme vielä sukeltamaan täällä Kaakkois-Aasiassa tällä reissulla, mutta varmaa on että veden alle palaamme tulevilla matkoilla. Sukeltamisen perustaitojen oppiminen oli yksi koko reissun suurimmista elämyksistä.


Thaimaalaiset tupakka-askit eivät ole järin myyvän näköisiä.

Kiitoksia vielä kaikille sukelluskurssivinkkejä jakaneille, ja erityisesti Teemulle Raya Yai -tarinoinneista!