Reittisuunnitelman muututtua loppumetreillä päädyimmekin Jukatanin niemimaan sijaan Jamaikalle! Virgin Atlanticin tarjoama kyyti oli ihan mukava kokemus myös karjaluokassa, mutta silti koko päivän matkustamisen jälkeen olimme perille saavuttaessa aivan poikki. Hieman erikoisen matkareittimme takia olimmekin viimeiset asiakkaat jotka pääsivät maahantulomuodollisuuksista läpi. Väkeä jonoissa oli täyden 747-jumbojetin verran, joten odotusta oli hyvä tovi.
Matkareitistä sen verran, että matkalippuna meillä on näppärä ja melko edullinen The Great Escapade -lentopassi, joka joustaa päivämäärien ja tarvittaessa myös reitin suhteen. Passi ei kuitenkaan kata Etelä-Amerikan kierrosta tai Kuubaa, joten ostimme netistä yhdensuuntaiset lennot Montego Bay-Havana ja Havana-Guayaquil (Ecuador). Etelä-Amerikasta USA:an hommaamme kyydin sitten kesän loppupuolella.
Takaisin asiaan: Meitä oli kentällä vastassa ennalta varatun guesthousen omistaja Steve, sekä juoksupoika Lucan. Paikallisopastus olikin aika korvaamatonta, koska vastassa oli myös +32 astetta lämmintä, mukava ilmankosteus, ja melkoinen kaaos kaduilla. Väkeä ja meteliä riitti ja pujottelimme ruuhkaisia keskustan katuja Steven jeepin kyydissä. Steve käytti meitä paikallisessa rahanvaihtopisteessä, jossa oli yllättäen todella reilut vaihtokurssit Jamaikan dollarille Gatwickin lentokenttään verrattuna. Virkailija vötkyili toimistotuolissaan eikä jaksanut edes sanoa ääneen paljonko rahaa sai tai luovutti, mutta silläpä ei ollut väliä koska itse kauppa oli reilu. Markuksen jonottaessa pikkuinen, noin puolitoistametrinen mummo iski heti silmänsä Outin hiuksiin ja tarjoutui letittämään ne narutukaksi (vai mitälie braidit suomeksi). Kauppoja ei syntynyt, mutta mummo opetti kuitenkin Outille salatervehdyksen, jossa lyödään vuorotellen muutama kerta nyrkkejä yhteen eri suunnista. Sekvenssi huipuntuu kyynärpäiden yhteennapsauttamisella.
Näkymä guesthousemme terassilta. Valkoiset apinat häkissä?
Pian majoittumisen jälkeen tapasimme guesthousen muut yöpyjät. Saksalaiset Franck ja Dominica olivat olleet lomareissulla ensin New Yorkissa ja jatkaneet sitten tänne Jamaikalle. Norjalaiset tytöt Mette ja Mariann reissaavat neljän kuukauden maailmanympärimatkaa. Tytöt aloittivat kierroksensa Kuubasta joten saimme heiltä jo hyviä vinkkejä, mehän jatkamme ensi viikolla matkaa juurikin sinne. Kävimme vielä illalla paikallisoppaiden ja sakemannien kanssa yksillä (no ok, kaksilla) Red Stripeillä Reggae Bar -nimisessä kuppilassa. Kotimatkalla ostimme katukeittiöstä Jerk Chickeniä, eli hyvin mausteisesti marinoitua kanaa jota grillaillaan hiilillä suurinpiirtein joka paikassa.
Mo'Bayn turistikrääsäkauppoja. Oikeassa reunassa Reggae Bar.
Reggae Bar illalla. Tekeillä paikan klassikkodrinkki Bob Marley Special.
Montego Bayn hienostoaluetta
Montego Bayn kadulla
Tuhti aamiainen: banaania ja kanaa
Toinen päivä meni leppoisasti biitsillä, jossa amerikkalaiset kehonrakentajat ja silikonitädit esittelivät ylpeinä vartaloitaan. Sisäänpääsy vartioidulle rannalle maksoi 5 USD, joka oli ihan kohtuuhinta siitäkin että palvelu toimi aurinkotuoleille. Taustalla soi reggae, musiikki soi muutenkin kaikkialla ja ihmiset intoutuvat helposti laulamaan mukana. Täällä autot jumalattomine subbareineen luukuttavat dancehallia ja raggaa niin että katot pullistelevat. Iltapäivä kului leppoisasti meren äärellä, ja illalla käytiin vielä sakujen kanssa syömässä lisää perinneruokia (Ackee-mitälie-kasvista, suolattua turskaa, papuja ja riisiä), lukuunottamatta Outia, jonka oli jo saatava spagettia tomaattikastikkeella hieman tasapainottamaan kulttuurishokkien määrää :).
Guesthousen isäntä Steve käytti meitä supermarketissa. Import-tuotteiden hinnat on melkein Suomen tasoa.
Doctor's Cave beach
Paikallinen erinomainen olut Red Stripe
Kaveri rantabaarin terassilla
Franck ja Dominica
Seuraavana päivänä lähdimme Steven orkestroimalle roadtripille Negriliin. Minibussissamme reissasi opas Herman, kuljettaja Desmond, sekä kaikki kuusi guesthousen vierasta. Reissu kesti koko päivän, hilighteina voisi mainita kalliosukeltajat Rick's Cafe-nimisen merenrantaravintolan edustalla, aivan superhyvät jerk-ruoat Hermannin suosittelemassa tienvarsikuppilassa (oltiin tietenkin ainoat valkoiset siellä), ja naureskelu sille, miten härskeillä eleillä bling-bling-koruihin ja peililaseihin pukeutunut rantapummi möi marihuanaa jenkkituristeille - tietenkin vielä vartioidulla biitsillä. Kalliosukeltajat keräsivät ämpäreihin tippiä turisteilta, ja suosio oli sitä luokkaa että herroilla on luultavasti ökykartanot, ja kallioilta hyppely on enää vain harrastus.
Roadtrip
Tyypillinen tienvarsikauppa
Kuljettaja Desmond ja opas Herman
Hermanin suosikkipaikka Ossie's Jerk Center. Suomalais-saksalais-norjalainen raati oli aivan myyty.
Rastafari-isäntä näytti korttipelissä nuoremmille närhen munat.
Kalliohyppelykalliot
Oksalta ylimmältä
Läskit pojat keräsivät kolehtia.
Hyppymiehen nimi oli Spider. Ei tarvinnut apuvälineitä kiipeilyyn.
Desmond ajeli rauhallisesti samaa vauhtia koko matkan vaikka nopeusrajoitus vaihteli.
Suihkumme. Saatavilla myös lämmintä vettä! (Sähkölaitteiden käyttö kielletty kylvyn ja suihkun aikana?)
Illalla olisi vihdoin pitänyt päästä klubille katselemaan karibian yöelämää. Mutta mitä tekevät sankarimme uuvuttavan roadtrip-päivän jälkeen? Nukahtavat ennen yhtätoista ja heräävät aamuseiskalta. No, olipahan aikaa kirjoittaa tämä blogipäivitys. Stevellä on myös riittävän laadukas Internet täällä joten saatiin kuviakin läheteltyä. Ja mon, cool runnings!
Seiskoja tuliaisiksi!
VastaaPoista