Kuuba!

Teksti kirjoitettu 15.5. -- julkaistu 26.5. Ecuadorissa.

Hola! Trinidadissa, Kuubassa ollaan. Lento Havannaan meni hyvin, teimme vain pikkuisen mutkan Kingstonissa koska Air Jamaica oli päättänyt yhdistää pari lentoa. Maahantulomuodollisuudet menivät näppärämmin ja nopeammin kuin Suomesta Englantiin saavuttaessa, ja tämä sisälsi immigraatio-tiskin, sikainfluenssakyselyt, tullin, sekä turistikortin ostamisen. Meillä ei siis ollut maahantullessa ollenkaan Kuuban turistikortti-viisumia, lennotkin kun ostimme vasta Lontoon etapilla. Onneksi hevosmiesten tietotoimisto oli tällä kertaa oikeassa väittäessään että moiset saa ostettua saapuessaan Havannan lentokentälle. Tämä käytäntö siis toimii ainakin jos Kuubaan saapuu Jamaikalta tai Meksikosta, nähtävästi ei joka paikasta.


Kuubakierroksemme alkoi Havannasta.

Eka päivänä kaaduttiin sänkyyn heti saatuamme ruokaa ja nollattiin Jamaikalla kerättyä univelkaa nukkumalla yksitoista tuntia putkeen. Aamulla heräiltiin ennen kukonlaulua (kukko tosiaan lauloi ihan keskustassakin, joka paikassa), ja lähdettiin patikoimaan mukavan varhaisin kirkonkylää ympäri. Ja jumaliste millainen paikka Havanna onkaan! Likainen, rähjääntynyt, rapistunut ja haiseva - mutta upea, tyylikäs, elinvoimainen ja romanttinen. Patikoimme ihmeissämme tuntikausia päivällä ympäri vanhaa kaupunkia, ja illalla rantabulevardi-Maleconia pitkin. Kameran suljin oli kovilla kun räpsimme kuvia taloista, autoista ja ihmisten erilaisesta elämänmenosta.


Eka aamun näkymä parvekkeelta.


Capitolio. Rakennettu 1929, kun Kuuba oli vielä USAn talutusnuorassa. Tuleeko eräs toinen rakennus mieleen?


Näistäkin Havanna on kuuluisa.


Keskustan rapistuneita katuja.


Vanhaa Havannaa, Plaza de San Francisco.


Kuumana päivänä maistuu jätski.


Päivät olivat todellakin kuumia (vai onkohan roskis Dalín suunnittelema?)


Rantabulevardi Malecón


Maassa rullautuu vuosittain 350 miljoonaa sikaria, joista 100 miljoonaa menee vientiin. Sikareja siis todellakin tuprutellaan urakalla.


Paikallinen olut Kuubassa: Bucanero. Muy bien.

Valtiolliset nettikoneet Kuuban hotellien alakerroissa tarjoavat 60 minuutin surfausta Kuuba-Windowsilla 5 euron tuntihintaan. Eurot hupenevatkin aika nopeasti koska nopeudet ovat pahimmillaan samaa luokkaa kuin modeemeissa 90-luvun alkupuolella (asiaan vihkiytyneille tarkennukseksi, että en siis tarkoita mitään U.S.Robotics HST DS:iä vaan enemmänkin Supramodem 2400bps -tasoa). Puoluejohto on myös rajoittanut pahan tiedon valtaväylää monin tavoin: selainikkunoita saa vain yhden kerrallaan auki jolloin kansalainen tai turisti ei pääse tukehtumaan informaation määrään surfaus-tuntinsa aikana. Lisäys 26.5.: Omia tiedostoja ei saanut ladattua USB-tikuilta eikä CDRiltä, joten nämä Kuuban blogipostaukset ja kuvat on lähetetty nyt siis täältä Ecuadorista.


Nauta yks Hora. Viiden euron nettikortissa oli raaputuspinnat, jotka paljastivat salakoodit tunniksi Internetin saloihin. Kaikki nettipäätteet autentikoituivat tietenkin hallituksen palvelimelle, joka piti lukua korttien saldoista.

Olimme alkuun vain kaksi yötä Havannassa - vietämme siellä sitten lisää aikaa Kuuba-osuuden lopuksi. Kävimme etsimässä paremmasta hotellista turisti-infon, josta ostimme yhdensuuntaiset bussiliput Trinidadiin. Trinidadin pitäisi toimia melko hyvänä tukikohtana monen paikan näkemiselle. Illalla kävimme vielä syömässä Markuksen työkaveri-Veikon suosittelemassa tapas-ravintolassa, ja paikkahan oli aivan loistava! Kiitokset Veikolle! Havannassa kelvollisten ruokapaikkojen löytäminen tuntui aluksi olevan vähän haastavaa. Kohtuuhintoisia ja silti erinomaisia paikkojakin on siis olemassa.


Outi erehtyi tilaamaan kasvislounaan kun valtiollisen ravintolan ruokalistan ainoa tuote, sianliha, ei miellyttänyt. Sipsejä!

Ja eteenpäin: Turistibussi Trinidadiin tuli hakemaan meitä seuraavana aamuna ihan hotellin ovelta. Suomalaisella täsmällisyydellä kiirehdimme kovasti että pääsimme odottamaan 45 minuuttia myöhässä saapuvaa linjuria. Turistikyyti Havannasta Trinidadiin maksoi hieman tyyriit 25 turistipesoa (21 EUR) per nenä, mutta kulkupeli oli ihan hintansa väärti: penkit sai käännettyä vaakatasoon ja DVD-soitin pyöritti jotain paikallisia musiikkivideoita. Bussin väsyneet iskunvaimentimet eivät tosin pystyneet pistämään kampoihin paikallisille teille. Kyyti oli avaralla ja suoralla asfalttitielläkin välillä melko tärinää ja linkousta.

Mainostaulujen sijaan maanteiden varsilla oli tasaisen viihdyttävällä tahdilla vallankumousta ylistäviä kylttejä ja seinämaalauksia. Toverit Che, Fidel ja Raúl muistuttivat järjestelmän ylivertaisuudesta, ja olipa muutamaan posteriin päässyt myös herrojen nykyinen paras kaveri Hugo. Ohessa muutama mallikappale. Kuvat on omistettu erityisesti vasemmistolaista vallankumousta suunnittelevalle lukijallemme.


Maanteiden varsilla ei näy mainoksia...


... paitsi valtion omia ...


... sekä mieltäylentäviä katkelmia Castrojen puheista.


Viva revolucion - jo 50 vuotta.

Maan köyhyys puski silmille maaseudulla. Monet kulkivat hevoskärryillä, näkyivätpä yhdet härkävankkuritkin. Suuri osa asunnoista oli hyvin alkeellisia. Silti, kaikilla on kodit ja vaikka ruokaa ei ole runsaasti, sitä on kuitenkin kaikille. Terveydenhuolto ja koulutus on ilmaista. Keskimääräinen elinikä on 77 vuotta, 14. korkein maailmassa. Pikkuvikoina mainittakoon vastapainoksi sananvapauden, lehdistönvapauden ja matkustusvapauden puuttuminen. USA:n julistama kauppasaarto on rajoittanut vuosikymmenet aikalailla kaiken tavaran saatavuutta, ja itäblokin tuen loppumisen jälkeen 90-luvun alussa maa ajautui todelliseen kurjuuteen, josta on kivuttu vähitellen takaisinpäin.


Matkalla maaseudulla


Hevoskärryjä näkee takseina niin maalla kuin kaupungeissakin.

Vaan mitä tekevät ihmiset kun kotona ei ole tarjolla elokuvakanavia, internettiä tai pelikonsoleita? Lapset leikkivät käsintehdyillä potkulaudoilla ja puuleluilla. Baseballia pelataan millä vaan kepeillä ja sopivilla kivenmurikoilla. Aikuiset nojailevat asuntojen ulko-ovilla, katsellen kotikatunsa tapahtumia kuin odottaisivat jotain tapahtuvaksi. Oleellisin kysymys täällä lieneekin milloin se jokin tulee tapahtumaan?


Havannan odottavaa tunnelmaa

Trinidadissa saavuimme Hostal León -nimiseen pieneen casa particulariin, eli kotimajoitukseen. 20 turistipeson huonehinnalla (reilut 15 euroa) saimme tilavan korkeakattoisen huoneen sisäpihalta, omalla suihkulla ja wc:llä. Norjan tytöt Mette ja Mariann suosittelivat casaa kovasti, ja antoivat meille mukaan paikan käyntikortin osoitteineen, joten perille löydettiin ja onnistuttiin saamaan huone ilman varausta tai mitään ennakkovaroitusta. Sanakirjat apunamme saatiin myös änkytettyä pöytä täyteen ruokaa, sekä pyykkipussi pesuun. Ensimmäinen ilta sahattiin vanhaakaupunkia pitkin poikin, ja käytiin katsomassa iltaelämää. Toinen päivä pötkötettiin Playa Ancónin hiekkarannalla.


Iltapäivä Playa Anconilla, varjon alla.


Rantakommareilla oli kolhoosiuskottavat tatuoinnit. (Mikäli täällä olisi kolhooseja, mutta se ei muuta asiaa.)


Rantatipuja


Trinidadissa reissu alkoi tuntumaan ihan lomailulta.

Elävää musiikkia on kaikkialla ja siitä on nautittu myös Trinidadissa. Paikalliset katumuusikot osaavat todellakin soittaa! Bändejä ihaillessa tuntuu että monilla olisi jossain muualla mahdollisuuksia paljon isompiinkin juttuihin kuin turistien viihdyttäminen hotelliravintolan terassilla. Auringonlaskun jälkeen illan jo viiletessä (n. +20C) musiikkiklubit ja ulkoilmalavat heräävät eloon väen kerääntyessä kuuntelemaan musisointia. Täällä tanssimisesta nautitaan, ja ihmiset tykkäävät esitellä tanssitaitojaan. NGO:n salsaillat eivät ole ikinä sytyttäneet Oulussa kumpaakaan mutta täällä ollessaan ymmärtää miten jotkut hurahtavat täysin latinorytmeihin.


Musiikki luo hyvän tunnelman.

Kuubassa on paljon turvallisempi olo kuin Jamaikalla. Vaikka Jamaikalla ei meille tai kenellekään muulle tutullemme sattunutkaan mitään, varsinkin Montego Bayssa teki mieli koko ajan pysyä skarppina ja valita kulkureitit ja tekemiset huolella. Havannassa väärennettyjen sikarien katukauppiaat, ravintolasuosittelijat ja muut perskärpäset ovat rehellisen oloisia verrattuna Jamaikan suursutkeihin ja jokseenkin kunnioittavat "No gracias!" -vastauksia, syyllistyvät vain rasittavuuteen. Tosin ravintolasuosittelija-Veikon parempi puolisko oli juuri vasta yritetty ryöstää Kuuban Santiagossa keskellä päivää, joten pitää täälläkin olla varuillaan. Tai ehkä me vain näytämme jo niin rähjäisiltä etteivät rosvot enää edes vaivaudu? Markuksella alkaa olemaan jo melkoinen rantojen miesten rusketus (ei vielä onneksi pöhötys) - ehkä jo lähiviikkoina sulaudumme paikallisten sekaan.


Katutaiteilija piirsi muutamassa sekunnissa pilapiirrokset meistä. Pakkohan sitä oli tipata kun Markuksen pystyy tuntemaan jo ryhdistä (parta lähti pois Jamaikalla, mutta kasvoi jo takaisin).

Lisää Kuubatunnelmia luvassa blogiin huomenissa. Nyt ollaan jo oikeasti menossa Guayaquilissa, Ecuadorissa. (Niin missä? Guayaquil on Ecuadorin suurin kaupunki, kolmisen miljoonaa asukasta... Ei mekään oltu kuultu edes koko kylän nimeä joku aika sitten. Mutta tästä lisää myöhemmin kunhan saadaan ensin nämä pöytälaatikkoon kirjoitetut jorinat alta pois :)
¡Hasta luego!