Trinidad

Tämä on Kuuba-osuuden toinen kirjoitus; kirjoitettu 18.5.2009, julkaistu 27.5.2009.

Trinidadin casa particularimme, johon melkein jäimme asumaan on nimeltään Casa León. Sitä pitää elämäniloinen ja naurava vanha täti Omaida León Ramirez sekä hänen tyttärensä Katia. Jos menet Kuubaan ja Trinidadiin, yövy täällä! Yöpyminen kodikkaassa huoneessa mukavalla terassipihalla, tuhti aamiainen ja pitkän kaavan illallinen maksavat yhteensä 17 euroa per nenä. Ja näillä ruuilla pärjää hyvin, annokset ovat reiluja. Syömisestä Kuubassa kuulimme paljon kauhutarinoita ennakkoon, mutta täällä loistavaa repertuaaria on riittänyt Outillekin, joka karsastaa punaista lihaa. On syöty kaloja, katkarapuja, hummeria ja kanaa. Ruoka ei ole vahvasti maustettua, päinvastoin kuin Jamaikan herkku-jerkut, mutta raaka-aineet ovat tuoreita ja hyviä. Aamiainen alkaa aina lautasellisella tuoreita hedelmiä: banaania, mangoa, ananasta, guavaa, papaijaa... Kahvi on kyllä melko kehnoa mutta tekee tehtävänsä. Tulee muuten edelleen tehtyä paljon vertailua Jamaikan ja Kuuban välillä. Kummatkin kun olivat näin alkumatkasta kunnon kulttuurishokkitäräyksiä, ja keskenään täysin erilaisia. Yhteisiä piirteitä saarille ei meinaa keksiä ollenkaan, lukuunottamatta iloisia ihmisiä rennolla elämänasenteella.


Aamun aloitus. Aamiaisilla on yleensä tarjolla myös munakasta, leipää, hedelmistä puristettua mehua ja maitokahvia.


Päivällisruokaa: Hummeria, papuja ja paahdettuja banaaneja. Yleensä lisukkeena on riisiä ja papuja.


Trinidad, yksi parhaiten säilyneistä siirtomaa-ajan kaupungeista Amerikoissa.

Trinidad on varsin viehättävä pieni kaupunki jossa kohtaa kauniita vanhoja rakennuksia tuon tuosta. Kaupungin vanhan keskustan kadut on varsin mukulaista mukulakiveä, jolla pyörälliset kulkuneuvot joutuvat koville. Näillä kaduilla tepastellessaan huomaa myös kuubalaisten koiranomistajien huolettoman asenteen lemmikkiensä tekosia kohtaan. Sessukat saavat kipittää kotikatuaan vapaasti ja paskoa minne tykkäävät - useimmiten keskelle katua tai ovelasti mukulakivien väliin. Ja näitä lemmikkejä on paljon. Kulkukoiriakin näkyy, ne ovat onneksi kuitenkin kilttejä. Kävely iltapimeällä släpärit jalassa vaatiikin kaikkien aistien äärimmilleen virittämistä liukumiina-ansojen välttämiseksi.


Viehättävää vanhaa kaupunkia Trinidadissa.


Autot ja polkupyörät eivät juuri pääse kiihdyttelemään
mukulakivikaduilla.


Muitakin hyvin puunattuja autoja löytyy kuin 50-luvun jenkkirautoja.


Asuintaloja. Useimpien asuntojen etuovi on selkosen selällään.


Sympaattinen hevostaksi


Modernimpi taksi


Trinidad on varsin rauhallinen city.


Kirkko Plaza Mayorin edustalla


Ja sama kirkko etupuolelta


Yleisöpuhelimet ovat vielä kovassa käytössä. Kännykän omistaminen tuli lailliseksi rivikansalaisille vasta vuonna 2008 .

Ja aiheesta toiseen... Ihastuimme täällä ollessamme kuubalaisten katupizzakulttuuriin, ja matkakassamme pitää siitä erityisesti. Kansanpesoilla saa ostettua mukaan kahtiataitettavan kuuman pizzan, ja maittavaa on! Markus sai kinkkupizzan tilatessaan täytteeksi lauantaimakkarasta koostuvia nakkeja kun kinkkua ei ollut (minään päivänä!). Noilla kansanpesoilla ostettaessa katuruoka on halpaa kuin saippua.
Pari sanaa Kuuban valuutoista: Matkailijat saavat vaihdettua Kuuban sisällä euronsa ja puntansa (ja todella huonolla kurssilla myös jenkkidollarinsa) turistipesoiksi. Näillä turistipesoilla maksetaan hotellit, casa particularit, ravintolat, ja ostokset kaikissa kaupoissa joissa on vähäkään parempaa tavaraa tarjolla. Yhden turistipeson (vajaa 80 eurosenttiä) saa taas vaihdettua 24 kansanpesoksi, ja nämä kelpaavat katukeittiöihin, paikallisbusseihin ja tipeiksi tippejä ansiotta kaipaaville. Esimerkiksi juustopizzan tai hampurilaisen saa 5 kansanpesolla (17 senttiä). Kahden hengen ruokailusta oikeassa ravintolassa voi joutua pahimmillaan maksamaan jopa 40-50 euroa, joten katukeittiöt ja casa-ruokailut ovat nyt in.


Herkullista lauantaimakkaranakki-pizzaa


Vakiopizzapaikkamme


Trinidadissa on paljon käsityöläis- ja taidekauppoja.


Kuubasta saa laadukasta taidetta halvalla, mutta emme alkaneet vielä tässä vaiheessa täyttämään rinkkoja kotiinviemisillä.


Terveisiä Riinalle!

Eräänä kauniina aamuna, jälleen täyttävän aamiaisen nauttineina lähdimme Trinidadista kohti Sierra del Escambrayn vuoristoa; päämääränämme siellä Topes de Collantesin kansallispuisto ja patikointi vesiputouksille. Casamme emännät olivat järjestäneet meille William-nimisen herrasmiehen kuskiksi, hän ajoi meidät ylös vuorelle, kansallispuiston portille ja myöhemmin iltapäivällä kävi noukkimassa meidät kyytiin. Muuten tulisimme olemaan omillamme sademetsässä, ensimmäistä kertaa ikinä. Lähdimme ohjeiden mukaisesti kohti patikointipolkua ohittaen matkalla tavattoman ruman kylpylähotellin, joka kauan sitten on toiminut tuberkuloosiparantolana, myöskin kouluna. Tuberkuloosia oli näemmä jäänyt hieman seiniin. Tästä huolimatta olimme pian reitin alkupisteellä ja valmiina patikointirupeamaan.


Käsi ylös kaikki jotka haluavat kylpylään!

Laskeutuessamme vuorta alas ilmanala muuttui tukalan troppiseksi ja kosteaksi. Polku itsessään vaati tarkkaavaisuutta ja nivelkestävyyttä liuskekivineen ja puunjuurineen. Reitin varrella ehdimme silti nähdä satoja pomppivia sisiliskoja sekä pikkuruisen kolibrin! Perillä vesiputouksilla pulahdimme uimassa viileässä mullanvärisessä vedessä.
Tuolla reitillä vesiputouksille laskeutuminen kesti reilun tunnin, ja hieman enemmän kavutessa takaisin ylös. Haastavalla paluumatkalla putouksilta takaisin huipulle Outi epäili suuresti voimiensa riittävyyttä. Eipä mittään, polvet ja kunto kestivät. Aivan loppumetreillä keskittyminen herpaantui hetkeksi ja jalat mulahtivat punaiseen savimömmöön nilkkoja myöten. Markus nappasi retkeltä mukaan auringonpistoksen, joka onneksi helpotti parissa tunnissa. Patikkaretki oli täten raskas mutta palkitseva. Päivän teemabiisinä toimi William Orbit - Vía Caliente.


Ensitöiksemme lähdimme laskeutumaan syvälle laaksoon.


Viidakkopolulla oli jokunen opaste.


Kiikkerää polkua oli hankala laskeutua alaspäin...


...mutta ylöspäin se vasta koville ottikin.


Sierra del Escambrayn maisemia


Sademetsän ryteikköä


Vesiputouksen alajuoksulla pääsi pulahtamaan viileään lampeen, huh!


Kalliota ihmetellessä


Pikkuliskoja vipelsi joka paikassa.


Sievä leukapussi teillä, sir!


Kiinnostavia kiviä


Huipulla taas. Paidat märkänä siemailimme piña colada-mehut (nom).


Kolibri oli liian nopea Markuksen kameralle. Tässä korvikkeeksi verkkaisempia lintuja.

William, kuten kaikki muut lailliset taksikuskit, noudatti valtiokartellin listahintoja. Laittomat pimeät kyydit vesiputouksille olisivat olleet paljon edullisempia, mutta liian sutkeja olivat jälleen niiden myyjät. Trinidadin keskustassa eräskin iso tumma mies skarppeine vaatteineen ja läskeine sikareineen tuli latelemaan meille outoja myyntilauseita kummallisella brittiaksentilla: "I have a nice offer for you that you most probably will find very interesting...". Vaan eipä tueta yksityisyrittelijäisyyttä täällä, sehän on yhteisestä kassasta varastamista!

Suunnittelimme jo melkein jatkavamme Trinidadista Santa Claraan, mutta siellä ei kai olisi ollut juuri muuta kuin Ernesto "Che" Guevaran raato ja monumentti. Kaikkien koululuokkien täällä on tietenkin pakko käydä katsomassa tuon mm. moporetkistä ja vallankaappauksista tunnetun argentiinalaisen t-paitaikonin viimeistä lepopaikkaa. Chen brändiä promotaan täällä kuten Suomen rock-festareilla ikään, joka paikassa. Vahva vallankumouksen ilosanoma on jaksanut pyöriä täällä ykkösuutisena jo viitisenkymmentä vuotta Chen naamavärkillä ja Fidelin mietelauseilla terästettynä. Eivätpähän pääse nuoret tai vanhemmatkaan unohtamaan kuusivuotiaana vannomaansa kommunistipioneerivalaa.
Santa Claran jätämme nyt kuitenkin väliin ja jatkamme Cienfuegosin kaupunkiin.


Che-tauluja, Che-paitoja, Che-rintamerkkejä, Che-pöytäkoristeita, Che-seinälippuja, Che-kaulakoruja...

Ps. Reissun tähänastinen torakkasaldo: 3 kuollutta yksilöä, 2 elävää. Raportoimme jatkosta aina tarpeen tullen. Joku etevä biologisti voisi tunnistaa myös kuvan raadon lajin. Kyseinen yksilö säikäytti meidät lentämällä ikkunasta sisään kesken tämän blogitekstin kirjoittamista, ja sai rangaistukseksi kuolemantuomiomääräyksen Outilta, teloittajana toimi Markus.


Tämän kaverin (RIP) vierailun jälkeen nukuimme loppuyön ikkunat säpissä.