Rajut sadekuurot hyökkäsivät pitkin matkaa tielle ja hidastivat liikennettä.
Välillä selkeni hetkeksi...
... kunnes taas sateenjumalatar Esteri koitti taas uudestaan hukuttaa meidät.
St. Louisiin tutustuminen oli hyvin pintapuolista. Kävimme vain syömässä keskustassa ja vilkaisimme pikaisesti Eero Saarisen suunnitteleman Gateway Arch -kaaren, joka on kaupunkin tunnetuin maamerkki. Matkatessamme keskustaan ihmettelimme kaupungin väestörakennetta. Kymmenisen kilometrin matkalla kaikki näkemämme ihmiset olivat tummaihoisia. Internet tiesikin kertoa että alle puolet väestöstä on valkoisia St. Louisissa - niinkuin tulee olemaan koko maassa vuoteen 2050 mennessä, jos ja kun maahanmuuttotahti jatkuu nykyistä tahtia.
Saint Louisista löysimme oivan japanilaisen ravintolan, joka tarjoili meille veneellisen sushia.
Majoitumme tien päällä ollessa edullisissa mutta siisteissä tienvarsimotelleissa tai -hotelleissa, joissa yleensä on ilmainen langaton netti ja monesti myös jääkaappi ja mikroaaltouuni. Netti auttaa seuraavan majapaikan varauksessa, jos tarkka määränpää on tiedossa, ja parhaiden paikallisten ruokapaikkojen nopeassa löytämisessä. Tripadvisor- ja Urbanspoon-palvelut ovat olleet korvaamattomia ruoan etsinnässä. Esimerkiksi Tripadvisorin hakupalvelusta on näppärä vilkaista kartalta lähimmän parin kilometrin säteellä olevat ravintolat, ja kävijöiden kommentit niistä. Chicagonkin alueelta Tripadvisor osasi listata noin 4500 ravintolaa suositusjärjestyksessä.
Autolla liikuttaessa on varsin näppärää majoittua hieman keskustan ulkopuolelle. Etäämmällä olevat majapaikat ovat halpoja, ja niihin on mukavampi ja helpompi saapua perille kuin kaupungin keskustan hotelleihin. Varsinaisia hostelleja ei ole juurikaan kuin suurimmissa kaupungeissa, ja hostellien hinta-laatu-suhde on kuulemamme mukaan paljon surkeampi kuin mihin Etelä-Amerikassa totuimme. Matkustus onkin ollut melko kaukana reppureissaajan arjesta viime viikkoina. Kaiken ollessa toimivaa, tavanomaista ja helppoa tämä osuus on tietyllä tapaa tuntunut lomalta Latinalaisen Amerikan jälkeen. Vaikka arki sujuukin tutun turvallisesti ja rutiinilla länsimaalaisissa merkeissä, on näkemistä ja ihmetyksen aihetta runsaasti, ja mielenkiintoa riittää.
Memphisissä bongasimme netistä monen suositteleman Corky's Bar-B-Q -paikan, ja suuntasimme sinne illalliselle. Paikka oli edullinen, suosittu ja suosionsa veroinen. Saimme odottaa tovin jonossa että pääsimme illallispöytään. Ravintolan erikoisuutena olivat ylistetyt ja palkintoja kahmineet ribsit, sekä muu talon omalla soosilla marinoitu grillattava eväs. Tennesseen äijät osasivat asiansa, ruoka oli suussasulavaa. Jope ja Terhi ostivat vielä kotiinviemisiksi mukaan talon kuuluisia grillauskastikkeita.
Tässä Memphisin suosikkipaikassa oli vieraillut pitkä lista julkimoita Bill Clintonista Jack Nicholsoniin.
Klassikko: Corky's Ribs
Memphisin kuuluisin nähtävyys on tietenkin Elviksen kotitalo, Graceland. Epäröimme hieman jaksaisimmeko mennä paikkaan ollenkaan, mutta menimmepä kuitenkin, emmekä katuneet. Sisustus oli jännä aikahyppy 70-luvulle, ja juuri niin härski kuin kuvitteli nimenomaan Elviksen kämpän olevan. Elvarin uran ansiot olivat reteesti näytillä: Moni huoneista ja käytävistä oli sisustettu kultalevyillä ja esiintymisasuilla. Muitakin turisteja paikalla oli melkoisen paljon, ottaen huomioon että olimme liikkeellä lomakausisesongin ulkopuolella. Näimme kuitenkin kaikki esillä olevat paikat ilman suurempaa tungeksimista. Ruuhka-aikaan Graceland lienee aivan tukossa. Tosifaneillehan paikka on pakollinen pyhiinvaelluskohde, mutta meille tämä Amerikan ainoan kuninkaan palatsi oli kuitenkin vain hauska kuriositeetti. Ja pitihän sitä päästä samalla maistamaan Elviksen suosikkievästä, grillattua pähkinävoi-banaani-voileipää. Oletamme että herra hankki uransa ehtoopuolen kunnioitettavan turvotuksen kyseisillä leivillä.
Elvis osti Gracelandin 22-vuotiaana. Talo ja sen tilat toimivat nykyisin museona, lukuunottamatta yläkertaa joka oli Elviksen yksityistä tilaa ja jossa hän kuoli. Elvis lähti kuninkaan tyyliin istuessaan vessanpöntöllä. Kuolinsyy oli sydänkohtaus 42-vuotiaana, jota joudutti runsas lääkkeiden käyttö.
Gracelandin olohuone
Alakerran televisiohuone. Elvis tykkäsi usein katsella kolmea telkkaria yhtä aikaa.
Biljardihuone 70-luvun tyyliin.
Kultalevyjä ja esiintymisasuja riitti monen huoneen sisustukseksi.
Elviksen ja perheen hautapaikat ovat Gracelandissa.
Tietenkin amerikkalaiseen tyyliin Gracelandin ulkopuolelta sai kaikkea mahdollista Elvis-aiheista sälää. Kuten näitä jättimäisiä Elvis-Pez-annostelijoita.
Tennesseestä etenimme kohti Arkansasia. Etelään edetessä tienpiennar alkoi täyttymään muunmuassa abortteja ja saatanaa vastustavista tienvarsitauluista. Vierailijoille tehtiin hyvin selväksi minkälaisia arvoja seudulla kannatetaan. Autokanta kasvoi matkalla kookkaiksi lava-autoiksi. Paikallisten murre oli äärettömän paksua mutta ihan hauskaa sitä oli kuunnella ja koittaa ymmärtää, lisukesalaattia tilatessa esimerkiksi piti osata vastata tällaiseen kysymykseen: "Whaddressinyewantferyersalad?". Arkansasissa yövyimme Hot Springsin lomailukeskittymässä, mutta emme löytäneet tietämme kertaakaan itse kuumille lähteille. Mitään halpoja julkisia kylpylöitähän ei tuolla häveliäisyyden ytimessä tietenkään ollut. Kävimme aamulla patikoimassa hetken rinnereittiä viereisellä kukkulalla, ja jatkoimme matkaa kohti Dallasia.
Pääsimme siis Kellerin kaupunginosaan Dallasiin näkemään hieman sikäläistä elämäntyyliä ja ansaitusti lepäämään tiivistahtisen matkustuspätkän jäljiltä. Johnny ja Michelle ehtivät käyttää meitä parisen kertaa ulkona syömässä, ja luvatusti teksasilaiset annokset olivat reilunkokoisia! Loistava tex-mex-ravintola jäi mieleen polttavan tulisista ja herkullisista antimistaan. Kärjistetysti kaikki Teksasissa onkin hieman suurempaa, eivätkä paikalliset häpeile alleviivata mielipidettään että tämä kaikki suuruus tekee Teksasin parhaaksi ja komeimmaksi paikaksi. Suomalaisella mielenlaadulla varustetulle moinen kalskahtaa hieman korvaan, mutta huomasimme että tämä rehvastelu kannattaa ottaa huumorilla ja unohtaa kuulemansa saman tien. Noin muuten teksasilaiset tuntuivat hyvin reilulta ja vieraanvaraiselta väeltä.
Saapuminen Dallasiin
Majapaikkamme Kellerin lähiössä. Big thanks to Johnny and Michelle!
Jope ja Terhi tilasivat aamiaiseksi listan pienimmät pizzat. Teksasilaisille on tuntematon termi tämä "pieni".
Jälkiruoatkin olivat XXL-kokoa.
Tex-Mex-paikan omenapiirakka jäätelöllä oli herkullista.
Markuksen piti tottakai testata myös teksasilainen pihvi. Sisäfile oli ihan järkevän kokoinen, todella murea ja lähes yhtä hyvää kuin argentiinalainen. Yli kaksikiloisia pihvejäkin osavaltiossa saa.
Saa hyräillä Dallas-sarjan tunnusmusiikkia.
Hyvällä maulla ei ole juurikaan väliä, kunhan kokoa riittää.
Jopa liput olivat tolkuttoman kokoisia Teksasissa.
Käväisimme Dallasin keskustassa katsomassa niitä nimikko-tv-sarjan alkutunnarissa kiilteleviä pilvenpiirtäjiä ja tietenkin paikkaa, jossa presidentti John F. Kennedy ammuttiin vuonna 1963. Paikan päällä pyöri turistien lisäksi salaliittoteoreetikkoja jakelemassa ja myymässä tarinaansa siitä miten ja miksi kaikki tapahtui.
Kirjavarasto, jonka ikkunasta Lee Harvey Oswald väitetysti ampui John F. Kennedyn.
Väitetysti.
Salaliittoteoreetikot esittelivät oikeaa totuutta ampumapaikan edustalla, myyden totuuden kertovia lehtiä ja DVD-levyjä.
Dallasissa tuli viimeistään huomattua amerikkalaisen autoliikenteen todelliset kasvot. Liikenne motareilla on melkoisen sujuvaa, mutta lähestyttäessä vähänkin isomman kaupungin reunamia ovat töihinmeno- ja paluuruuhkat mahdottoman tuskastuttavia, niissä voi joutua nytkyttelemään tuntikaupalla päästäkseen perille. Julkisen liikenteen verkko on Dallasissa ja monessa muussakin kaupungissa mitätön, kaikki kulkevat matkansa omalla autollaan, ja useimmiten autossa istuu vain se yksi ainoa tyyppi. Kuten noihin Johnnyn ja Michellen suosittelemiin ravintoloihinkin, matkaa oli moneen paikkaan useampi kymmenen kilometriä. Ihmeellisintä on, että monissa pienemmissäkään kaupunginosissa ei pääse pyörällä tai kävellen yhtään mihinkään - kevyen liikenteen väyliä ei vain ole. Näin on nämä kaupungit rakennettu.
Synttäribileet biljardipöytä keskipisteenä
Meillekin löytyi kotoisaa tekemistä talon mediahuoneesta.
Michelle, Johnny ja talon reippaampi kissa Mexico. Talon toinen katti Maui ujosteli valokuvia.
Jope esittää nauttivansa kelvottomasta kevytoluesta, joka on käsittämättömän suosittua USAssa. Pienpanimoiden alet ja porterit ovat olleet oikein hyviä, mutta isojen panimoiden vedenmakuiset oluet ovat kansan mieleen. Nämä light-versiot taas ovat häivähdyksen verran oluelta maistuvaa vettä.
Vuokra-autossamme on hyödyllinen lisäominaisuus takakontista pakenemiseen. Ihmisiä siis lukitaan takakontteihin oikeasti, kuten täkäläisissä elokuvissakin usein tapahtuu.
Paikallisissa henkiöautoissakin on niin monta rengasta että yksi vararengas ei riitä mihinkään.
Matka Dallasista jatkui kohti Arizonaa. Maisemat muuttuivat vähitellen suuriksi lakeuksiksi ja ihmeellisiksi autiomaiksi. Lisää tarinaa luvassa piakkoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti