Inkojen tiluksilla

Yöbussimme Cuscoon saapui ajallaan aamukuuden tienoilla. Mielenosoittajat olivat sinä aamuna jääneet kotia nukkumaan ja emme jääneet yhteenkään tiesulkuun, toisin kuin muutamaa päivää myöhemmin hostelliin tullut pariskunta joka oli kököttänyt bussissa nauttimassa senpäiväisestä mielenosoituksesta kymmenisen tuntia. Cusco on 3300 metriä korkealla, joten näin heinäkuiseen talviaikaan lämpötila laskee öisin nollaan, ja Arequipasta hankitut alpakkapipot olivat tarpeen.

Cusco on Perun ykkösturistikeskittymä ja sen kyllä huomaa. Machu Picchun ja muun inkajäämistön imussa kaupunki vetää loputtoman määrän turisteja vuodessa ja väkiluku kasvaa kovaa kyytiä turistibisneksen myötä. Cuscon näyttävä keskusta on yhdistelmä inkojen muinaista näyttävää pääkaupunkia ja espanjalaisten konkvistadorien kolonialismiajan rakennuksia. Nämä persoonalliset kadut on vain valitettavasti täytetty turisti-sisäänheittäjä -parivaljakoilla, molempia tuntui olevan yhtä paljon. Viihdyimme silti tässä hienossa kaupungissa oikein hyvin, yhteensä kahdeksan yötä, ja teimme välissä vielä yhden yön reissun Aguas Calientesiin josta pääsimme ihastelemaan Machu Picchua.



Cuscon keskustaa

Kahdeksaan päivään mahtui aika monen vaihtelevantasoisen museon läpikäynti, päiväretki muutamille lähiseutujen raunioille, ja reilusti lepoa kaiken bussimatkailun ja Colca-trekin jälkeen. Outi myös kärsi reissun ensimmäisestä sairastumisesta, josta kuitenkin selvittiin päivän kuumeilulla. Toipuminen tuntui hieman vaativammalta korkean, vähähappisen ilmanalan vuoksi. Hostellimme oli uudenaikainen ja mukava perheen pitämä paikka, mutta paikalliset rakentajat voisivat tulla ottamaan oppia hieman suomalaisesta lämpöeristyksestä, yöt olivat koleita! Lisäksi vesi oli jostain syystä poikki joka yö, joten wc-käyttöä varten kylpyhuoneissa oli vesisaavit.


Olimme varmaan ensimmäiset suomalaiset, jotka naureskelivat tämän aukion nimelle. Hah hah!


Söpöt lampaat ja alpakat oli valjastettu nyhtämään turisteilta rahaa. Intiaaninaiset haistoivat Outin heikkouden jo kadun toiselta puolelta. Yhteiskuvia sai ottaa tippiä vastaan...


... ja olihan se sen arvoista!


Vaarallisenoloinen tasoristeys Cuscon keskustan laitamilla

Inkojen legendaarisella Machu Picchulla käynti oli pakollinen rasti kun näille nurkille asti oli päästy. Vaikka paikkaan pääseminen on mahdollisesti astetta helpompaa kuin se oli paikan rakentamisen aikaan, vaatii se ainakin budjettimatkalaisilta hieman ennakkosuunnittelua. Machu Picchulle pääsee vain Aguas Calientesin kylän kautta, ja Aguas Calientesiin pääsee vain junalla tai kävellen, paikkaan ei siis mene autotietä. Ainoa suora junakyyti Cuscosta Machu Picchulle pahimpana sesonkiaikana on ökyluokan Hiram Bingham -juna, jolla menopaluu maksaa yli 400 euroa. Me, kuten todella moni muukin reissaaja, matkasimme siis ensin aamuvarhain halvalla minibussikyydillä Ollantaytambon kylään, hyppäsimme sieltä Aguas Calientesiin menevään halvempaan junaan ja yövyimme yhden yön Aguas Calientesissa ennen Machu Picchua. Aguas Calientesista ei ole juuri mitään sanottavaa, paikka on täysin persoonaton turistimajoituspaikka, hienossa laaksossa tosin. Hinnat on viritetty älyttömiksi varsinkin Perun hintatasoon nähden, esimerkkinä reiluudestaan tunnetut Hare Krishnat, jotka riistivät ravintolassaan 2,5 euroa puolen litran vedestä.

Heräsimme aamulla neljältä, ehdimme melkein syödä hostelliaamiaisen, ja menimme bussiasemalle odottamaan ensimmäisiä linjureita lähteväksi Machu Picchulle. Tiesimme kanssareissaajien tarinoiden perusteella, että jonottamaan pitäisi mennä vielä aikaisemmin jos haluaa nauttia paikasta ilman markkinatunnelmaa, mutta siinäpä oltiinkin tupeloitu melkein viiteen saakka ennenkuin päästiin jonoon jossa seisoi jo 400-500 ihmistä. Ensimmäiset bussit lähtevät Aguas Calientesista aamulla 05:30, ja niitä on hollilla iso liuta palvelemassa massaturismin tarpeita. Olimme osanneet edellisenä päivänä ostaa jo liput Machu Picchulle, mutta emme tajunneet ostaa etukäteen bussilippuja, joten lippujonotuksen, bussijonotuksen ja 20 minuutin bussimatkan jälkeen kello oli jo 06:30 kun pääsimme MP:lle asti. Mutta onneksi ehdimme perille parahultaisesti ennen auringonnousua!


Auringonnousu Machu Picchu -vuoren rinteeltä

Kuten historiantunneilta saatatte muistaa, matkailumaana tunnettu Espanja tykkäsi matkailla itse viitisensataa vuotta sitten, löytämällä uudestaan muiden aiemmin löytämiä paikkoja. Retkillä oli jonkin verran vaikutusta maailmanhistoriaan, jota todistaa muunmuassa se että espanja on virallinen kieli 21:ssa maassa. Konkvistadori Fransisco Pizarro valtasi nykyisen Perun tienoot 1532-1533, jyräten alleen inkojen imperiumin, joka sitä ennen oli alistanut tehokkaasti varhaisemmat ympäristön kulttuurit alamaisikseen. Uudet herrat hajottivat inkojen temppelit ja muut rakennelmat melko perusteellisesti, ja käyttivät kivet katolisten kirkkojen rakentamiseen. Mutta erästä paikkaa eivät konkvistadorit koskaan löytäneet, inkojen mystistä kadonnutta kaupunkia, Machu Picchua.

Machu Picchu on monella tapaa melko mykistävä paikka, yhtenä merkittävimmistä seikoista sen rakentamisen taidokkuus ja vaativuus. Ensinnäkin Machu Picchu sijaitsee todella vaikeassa paikassa, 2,4 kilometrin korkeudella. Inkoilla ei ollut vetojuhtia, joten kaikki kivet on siirrelty ihmisvoimin. Kaupungissa oli aikoinaan noin kaksisataa rakennusta. Inkat osasivat rakentaa erinomaisen tiiviitä seiniä ilman minkäänlaista laastia, hiomalla monikulmaisia kiviä vastakkain. Keskeiset rakennukset, kuten temppelit, on tehty tällä tekniikalla. Seinien kivet pystyvät heilumaan hieman paikallaan, palautuen kuitenkin paikoilleen. Nerokkaasti suunnitellut seinämät ovat kestäneet vuosisatojen ajan monta kovaa maanjäristystä.

Machu Picchun rakentaminen aloitettiin vuoden 1430 tienoilla, inkat hylkäsivät sen espanjalaisten hyökätessä sata vuotta myöhemmin, ja paikka löydettiin uudestaan 1911. Mystisen paikan tarkoituksesta ei ole vieläkään varmuutta.






Machu Picchua värikuvina


Aurinkotemppeli





Seikkailimme kadonneessa kaupungissa ympäriinsä neljä ja puoli tuntia. Tutustumiseen kannattaa palkata oma opas, mutta halusimme ensi alkuun ihailla paikkaa omassa rauhassa, ja 4,5h jälkeen emme jaksaneet enää lähteä toiselle kierrokselle oppaan kanssa.


Etsi kuvasta väsynyt Inka Trail -patikoija.


Keskusaukiokuvaan eksyi linssilaama.


Utelias turisti kuikuilee Kondoritemppelissä.


Machu Picchun vesikanavia


Cuscon Qoricanchan irtokivistä sai käsitystä siitä kuinka inkat kiinnittivät kivet pulteilla ja metallilenkeillä toisiinsa.


Puuman tassu Sacsayhuamánin raunioilla. Myös koko Cuscon kaupunki on rakennettu puuman muotoiseksi.


Inkojen taidonnäyte: Tiivis, maanjäristyksenkestävä Tetris-seinä

Paluumatka Ollantaytambosta Cuscoon olikin omalla tavallaan virkistävä. Kuvittele puolitoistatuntia pitkä vuoristoratamatka, mutta ilman turvakaiteita, ja jarrumiehen tilalle elämäänsä kyllästynyt kaasumies joka on ei välitä omasta tai matkustajien hengestä. Elämänsä ainoan ilon tämä nihilisti ammentaa tunteesta jonka saa vain ja ainostaan ohittamalla kaikki autot mutkaisella ja säkkipimeällä vuoristotiellä. Kulkupelinä palveli pieni minibussi, johon oli tuunattu näppärästi neljä penkkiriviä, joten mielipuolisen kuljettajan lisäksi kyytiin mahtui yksitoista väsynyttä gringoa, joita ei iltamyöhäisellä matkalla nukuttanut.

Nousua Ollantaytambosta Cuscoon tulee suurinpiirtein 500 metriä, ja tuntuikin uskomattomalta että kaveri pystyi ylitäytetyllä pakulla ohittelemaan vuortenrinteillä ylämäissä kymmeniä autoja. Ohittamaan lähdettiin kalliotien ulkokaarteissakin, keltaisella viivalla ei ollut merkitystä. Välillä ohitettiin vaikka vastaan tuli auto, kolme rinnankin mahtui todistetusti ajamaan kapeilla teillä, kunhan vain osasi käyttää äänimerkkiä samalla. Taajamissa 35km/h nopeusrajoituskylttien kohdalla mittari näytti 100km/h. Ja kuski ohitti kaikki ajoneuvot heti kun se oli niin sanotusti mahdollista... Meidän keskustelumme matkan aikana rajoittui vaaratilanteiden havannointiin, sekä toiveiden esittämiseen eloonjäämisestä. Ja toiveethan toteutuivat, jee!

Cuscosta jatkoimme matkaamme itäänpäin Punoon, Titicaca-järven rantamille. Matka sujui näppärällä ja rauhallisella turisteille räätälöidyllä päiväbussilla, joka piti taukoja matkan varrella sijaitsevissa nähtävyyspaikoissa. Matkapakettiin kuului vieläpä kielitaitoinen opas ja buffet-lounas. Buffetin jälkeen iltaisella tuli yllätysvierailulle suolimyyrä, mutta ihan hyvä buffetti oli muuten. Matkalla pysähdyttiin museossa, kirkossa ja inkojen raunioilla sekä ihailtiin vuoria korkealla ylängöllä, joten matka ei tuntunut mitenkään hukkaanheitetyltä ajalta.


Andahuaylillasin jengin aamukahvihetki. Mitä jännittävää vasemmalla näkyikään - jengipomoa ei kiinnostanut.


Ylänköä matkalla Punoon


Kaverikuva poski poskea vasten


Yhteispotretti 4335m korkeudella

Punosta jatkamme huomenna kohti Bolivian rajaa, toiselle puolelle järveä, Copacabanan kaupunkiin. Nyt olemme jo 3860 metrin korkeudella ja ilma sen kuin viilenee. Tämä juttu kirjoitettiin keskellä päivää pipo päässä, jalat makuupussin sisällä. Nauttikaahan kesästä siellä Suomessa!


Hiihtopipomuotia kevättalvelle 2010 Cusco-mallistosta