Näkymä hostellihuoneen ikkunasta: Miraflores
Tanssit Mirafloresin Parque Kennedy -puistossa
Mirafloresin rantaa. Harmaa päivä tänäänkin.
Romantiikkaa Mirafloresin rantakalliolla
Otimme siis ilon irti Liman tarjoamista ravinteleista. Sushipaikoissa kävimme kolmeen otteeseen, ja suositusten avulla löysimme Mamma Lola -nimisen italialaisen, joka nousi kärkikastiin reissun ravintolaelämyslistalle. Merenrantasijainnin vuoksi hyödynsimme sushin lisäksi myös moneen otteeseen mahtavan mutta vatsalle vaativan ceviche-aterioinnin mahdollisuutta. Niin kirpakkaa mutta ah, niin nannaa!
Perinteinen alkuruoka. Nimi taisi olla Papa ala Huancaina, perunoita miedossa chilikastikkeessa.
Kalaceviche perulaiseen tyyliin
Mustekalaceviche. Paahdetut pähkinät ja maissi ovat tavallisia lisukkeita perulaisessa cevichessä. Oranssi kasvis on hieman perunaa makeampi maniokki eli kassava.
Pinaattitäytettyä tuorepastaa ja sopivasti juustoa.
Pakollinen sushikuva
Inca Kolaa juodaan joka paikassa. Coca Cola ei onnistunut voittamaan Perun kolamarkkinoita itselleen, joten Coca Cola Company osti Inca Kolan.
Paikallisissa apteekeissa on mahdollista käydä moternilla puntarilla mittauttamassa pituutensa, painonsa ja rasvaprosenttinsa yhtä solea (0,25 eurosenttiä) vastaan. Tällainen puntari meille ilmoitti, että kiloja oli lähtenyt yksi kummaltakin, lisäksi Markus oli menettänyt 5cm pituutta ja Outi 3cm. Pannahinen!
Yhtenä päivänä matkustimme Liman varsinaiseen keskustaan, josta löytyy iso liuta hyviä nähtävyyksiä. Keskustan vaikuttavin mesta oli San Franciscon fransiskaanikirkko-luostari-katedraali. Englannintaitoisen reippaan oppaan kanssa kuljimme hurjan pytingin läpi, lopulta saapuen kellarin katakombeihin. Kansaa on aikoinaan haudattu katakombeihin joukoittain, ja siellä lojuvat yli 25000 ihmisen luut. Pääkalloja ja reisiluita oli aseteltu vieläpä sievästi asetelmiksi. Yhtenä erikoisuutena paikassa oli Viimeinen ehtoollinen -taulu, jossa Jeesus opetuslapsineen nautiskeli paikalliseen tapaan marsua ja chilipippureita. Harmiksemme paikassa ei saanut valokuvata, mutta toinen vastaavanlainen teos pitäisi löytyä myös Cuscosta, ehkäpä sieltä saadaan valokuvatodisteita ainakin tuosta taulusta.
Liman keskusaukio eli Plaza de Armas, harmaata on.
Keskusaukion suihkulähde
La Iglesia de San Francisco
Jonkun kirkon sisustaa. Limassa prameita kirkkoja on kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa konsanaan.
Jättikaupungissa saimme vääntää taksien kanssa hinnoista jatkuvasti kun johonkin mielimme siirtyä. Takseissa ei ole mittareita, joten matkan hinta pitää tietää itse ennen taksiin astumista, ja tinkiä huumorin kanssa kuskin ehdottamasta ylihinnasta se "typerä gringo" -lisäosuus pois. Hinnan sai tingittyä joka kerta siedettävälle tasolle, joka oli siis parisen euroa lähekkäisten kaupunginosien välillä siirryttäessä.
Liikenneruuhkassa. Taksikuskikin piti varansa rosvojen suhteen.
Museo Larco oli listattu Liman ykkösnähtävyydeksi, ja syy oli täysin ymmärrettävissä. Tuossa hienossa museossa oli esillä iänvanhaa taidetta kivestä ja puusta veistettynä, hämmästyttävän hyvin säilyneine väreineen. Museo siis esitteli Perun eri kansojen ja kulttuurien aikaansaannoksia aina Inkoihin saakka. Mielenkiintoisia olivat Moche-kansan näkemykset jumalhahmoista, joissa yhdistyivät kissaeläin, lintu (usein pöllö) ja käärme.
Museo Larcon tarjontaa. Veistokset olivat upeasti säilyneitä, hienoja ja myös hauskoja!
Museo Larcon kultaa ja koruja. Nenäkorutkin olivat aikoinaan uskottavia.
Limassa voi lisäksi viettää aikaa ameriikantyyliin ostareilla, joissa voi tehdä shoppailun ohella melkein mitä vain. Mirafloresin rannalla sijaitsevasta Larcomarin ostoskeskusesta löytyi pelihalleja, elokuvateattereita, yöklubeja ja ravintoloita joka makuun. Lisäksi tarjontaan kuului keilahalli ja plastiikkakirurgia. Eipä tarvitse maksukykyisen väen huolehtia kaupungin katujen vaarallisuudesta, kun voi hurauttaa taksilla ostarille ja viettää siellä aikaa vartijoiden suojeluksessa vaikkapa aamusta iltaan.
Parque de la Reserva -niminen suihkulähdepuisto oli leppoisa paikka ilta-aikaan. Iso puisto oli täynnä värivalaistuja, musiikin tahtiin toimivia suihkulähde-asetelmia. Ohessa muutama kuva:
Suihkulähdepuistossa viihtyivät lapset kuin aikuisetkin. Joitakin suihkulähteitä pystyi ihailemaan välimatkan päästä kastumatta, toisiin sai mennä sisään ja koittaa pysyä kuivana.
Barrancon kaupunginosassa eksyimme ikäänkuin sattumalta sähkötekniikkamuseoon, joka oli kompakti mutta myös ilmainen. Siellä Wurlitzer-jukeboksi soitti meille solella Boogie Wonderlandin, ja Outi voitti staattisen sähkön pelkonsa ottamalla esimerkin mukaan kunnon räpsyn Van de Graaffin koneesta, joka tuottaa ikäviä sähköiskuja ihmisille jotka haluavat ikäviä sähköiskuja.
Aito Wurlitzer! Boogie Wonderland!
Liman jälkeen vuorossa oli Arequipan kauniiksi kuvailtu kaupunki. Valitsimme viisitoista tuntia kestävän yöbussin, matkan joka lopulta venähti 18,5-tuntiseksi istunnoksi, kun mielenosoittajat blokkasivat tien loppumatkasta. Jälkikäteen kuulimme, että olimme päässeet helpolla kun jouduimme odottelemaan vain reilut kolmisen tuntia tien aukeamista. Tiesuluilla aiheesta tai toisesta mieltään ilmaisevat ihmiset saavat maassa helposti huomiota, ja keino on aika paljon käytetty. Pahin tiesulku tänä vuonna kesti kuukausia Amazonin alueella ja 23 raskaasti aseistettua poliisia sai surmansa yrittäessään aukoa Aguaruna-intiaanien pitämää sulkua. Aguarunien mailta riistetään jatkuvasti öljyä, maakaasua ja metsää, heidän eläessään köyhyydessä, joten närkästys on oikeutettua.
Tiesulku ja mielenosoittajat. Nähtävästi tämä mielenosoitus pidettiin raskaan liikenteen aiheuttamien kuolonuhrien vuoksi.
Täällä vajaan kahden ja puolen kilsan korkeudessa Arequipassa taivas on taas sininen ja ilma raikkaampaa vaikkakin ohuempaa. Tosi hieno paikka, kirjoittelemme lisää piakkoin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti