Piura-Chiclayo-Trujillo-Lima

Viimeisen viikon aikana olemme istuneet tovin jos toisenkin linja-autoissa ja edenneet Perun rannikkoa sen pääkaupunkiin Limaan asti. Rajanylitysbussi saapui siis Piuran kaupunkiin, jossa nukuimme vain yhden yön maahantulon jälkeen ja jatkoimme heti aamubussilla Chiclayoon. Chiclayossa majailimme pari yötä, etenimme sieltä Trujilloon jossa myöskin pidimme tukikohtaa kaksi yötä ja sieltä otimme yöbussin tänne Limaan.

Linjurinpenkillä lusittuja tunteja tuli yhteensä reilun vuorokauden verran, ja samaa herkkua on edessä paljon lisää, sillä välimatkat tällä mantereella ovat huikeita. Poislukien tietenkin kompakti Ecuador, jossa lyhyellä bussihypyllä pääsee biitsiltä vuoristoon tai suurkaupungista viidakkoon. Emme kuitenkaan purnaa: linja-autoilu on halpaa, mukavaa ja laadukasta. Yöbussi Trujillosta Limaan vei vajaat yhdeksän tuntia, ja ostimme matkaan kaikista ökyimmät (25 euroa) bussiliput. Linea-yhtiön SuperVIP-luokka kuulosti jo nimenä hyvältä, ja sitähän se oli. Istuimme linjurin toisessa kerroksessa noin kymmenen paikallisen bisnesäijän seurassa. Autossa tarjoiltiin illallisleipiä ja punaviiniä. Penkit sai taitettua täysin vaaka-asentoon sängyiksi, ja varusteluun kuului myös mukavat tyynyt ja viltit, joten nukuimme matkalla ihan kelvolliset yöunet. 25 euroa oli kallis hostelliyöksi, mutta näppäryydessään ja matkustusmukavuudessaan yöbussi on ylivertainen vaihtoehto. Laukkuvarkaistakaan ei tarvinnut huolehtia, matkatavarat checkattiin sisään kuittia vastaan, bussiin mennessä tarkistettiin matkalippujen lisäksi henkkarit, sekä otettiin kaikilta sormenjälki (!).

Halvempia päiväbussimatkoja taas vietetään autiomaanäkymiä ihmetellen sekä paikallisten bussilinjojen elokuvavalintoja kauhistellen. Pitkän rajanylitysmatkan ehtoopuolella bussissa ja ulkona oli pimeää, ja kaamea iskelmä-dvd soi nupit kaakossa. Ei siis pystynyt nukkumaan, katsomaan maisemia taikka lukemaan. Innostuimmekin pelaamaan elokuvavirikkeitä saaneina "Laiva on lastattu huonoilla elokuvilla" -peliä. Huonouden tulkinnasta ei tullut juurikaan kiistaa, vain pari ehdokasta hylättiin. Outi ei hyväksynyt Mies ja alaston ase -pätkää huonojen listalle, Markus taas ei suostu myöntämään että Kadunlakaisijat olisi millään tavoin huono.




Näkymiä bussin ikkunasta. Pohjoisen Perun rannikko on kuivaa, tasaista autiomaata. Maaseutu on köyhintä mitä olemme tähän mennessä matkalla nähneet, joka ei ole mikään yllätys sillä ympäristö on niin julmetun karua. Ei voi José kuokkia edes suota, ei.



Piurassa ravitsimme bussipäivän päätteeksi itsemme jälleen chifassa. Kiinalaisten ravintoloiden annokset tuntuvat olevan Perussa vielä suurempia kuin Ecuadorissa.



Pohjois-Perun kaupungeissa takseja tuntui olevan enemmän kuin muita autoja yhteensä.

Chiclayossa lähdimme kurkistelemaan paikallista markkinameininkiä, ja erityisen urkinnan kohteena olivat valkoiseen magiaan ja luonnontroppeihin erikoistuneet kojut. Koko valtaisa markkina-alue useine satoine kojuineen, pistävine hajuineen ja ihmismassoineen oli huumaava kokemus jo sinänsä, ja aikamme siellä samoiltuamme löysimme myös maagiamestat. Kuivatut yrtit, pienet patsaat ja hervottomat luontaistuotteiden paketit olivat hämmennystä ja huvitusta aiheuttavia. Näillä kauppiailla oli tarjota lääke mihin tahansa vaivaan.


Chiclayon torin kojuja


Chiclayossa osataan ulkomainostuksen lisäksi myös varkaudenesto.


Suomen apteekit ja luontaistuotekaupat vaikuttavat hieman tylsiltä ja mielikuvituksettomilta tähän verrattuna. Oli pakko jakaa teillekin tämä tärähtänyt kuva.

Trujillo oli hieno kaupunki. Kolonialisminaikaiset rakennukset olivat hyvin säilyneitä ja kirkkailla väreillä maalattuja. Chiclayossa missasimme melkoisen hyvän museon, ja Perussahan on pakko käydä katsomassa arkeologisia ihmetyksiä, joten tuolla varasimme hostellin yhteydessä olevasta matkatoimistosta pari turistikierrosta jotka veivät katselemaan lähiseutujen nähtävyyksiä. Tutustuimme Moche- ja Chimú -kansojen kaupunkeihin ja temppeleihin, joita ollaan vasta kaivamassa esiin. Mochejen Kuun Temppelin (Huaca de la Luna) erikoisuutena oli päällekkäin rakennetut temppelit. Etelä-Amerikkaa melko säännöllisin syklein kurittava El Niño -myrsky oli rajumpaa showta vetäessään, noin vajaan sadan vuoden välein, pyyhkäissyt temppelin aina huonoon kuntoon, mutta sisukkaat Mochet olivat rakentaneet tällöin uuden temppelin edellisen päälle, ja aina vähän isomman kuin edellisellä kerralla. Näitä temppeleitä oli viidessä kerroksessa! Pytingit eivät näytä kuvissa niin erikoisilta, mutta kun niiden vieressä seisoimme ja kuuntelimme tarinoita paikan historiasta ja miten paljon rakennelmia on vielä esiin kaivettavana, olimme kyllä ihmeissämme.


Trujillon rakennuksia sekä Princess King Pizzeria


Täällä on nyt takatalvi, mutta eihän se estä jäätelöä syömästä.


Huaca de la Lunan päällekkäisten temppelikerrosten seiniä. Myrsky oli ensin laannutettu lepyttämällä jumalat ihmisuhreilla. Jos vahingot olivat liian suuret, tehtiin uusi temppeli edellisen päälle.


Esiin kaivettuja yksityiskohtia.



Taustalla Huaca de la Sol, 140 miljoonasta savitiilestä tehty rakennelma. Etualalla vielä esiinkaivamatonta Mochejen kaupunkia.


Perulainen karvaton koira, myyttinen eläin


Käsityöläinen epäilee.


Chan Chan


Seinää Chan Chanissa. Chimút osasivat jo rakentaa maanjäristyksiä kestäviä muureja, käyttämällä laastina riittävästi savea ja muotoilemalla seinät ylöspäin kapeneviksi.


Chan Chanin saleja


Roskakori. Ikä: tuntematon.


Trujillon edustan Huanchaco-kylä on suosittu rantakohde ja surffauspaikka.


Tällaistakin siis löytyy Perusta. Edustalla kalastajien caballitos-veneitä.

Limaan saavuimme aamulla aikaisin. Olimme tehneet ennakkovarauksen majoituksesta, mutta hostellin kaikki huoneet olivat vielä edellisyöltä täynnä, ja jouduimme lopulta odottelemaan reilut viitisen tuntia huoneeseemme pääsyä. Saimme ilmaiseksi aamiaisen, ja pääsimme jatkamaan yöbussissa keskenpäättyneitä unia hostellin tv-huoneen säkkituoleille, katsellen horroksessa kun Federer leikitteli itsensä välieriin Wimbledonissa. Huoneensaannin ja suihkuttelujen jälkeen kävimme maittavalla sushilounaalla, ja palatessamme hotellille meitä odotti riemastuttava yllätys. Romanialainen Stefi ja ranskalainen Julien olivat matkanneet Ranskasta Lontoon kautta Limaan, ja tuoneet meille samalla uuden kameran! Voi onnenpäivää!

Lontoon isäntäväkemme Tibi ja Daniela hoitivat siis uuden kameran ostamisen, ja Danielan ystävä Stefi oli juuri sattumalta matkaamassa samana päivänä Limaan työharjoitteluun kun Tibi olisi lähettänyt kameran kuriirifirmalla Limaan. Näin siis vältyimme mahdollisilta tullitaisteluilta ja saimme kameran perille asti kuljetettuna. Kiitos koko tiimille! Mersi y Merci!

Lima on Etelä-Amerikan gastronomiapääkaupunki, joten täällä kelpaa sijoittaa rahat hyviin ruokapaikkoihin. Edempänä matkan varrella on kuulopuheiden mukaan luvassa taas vähän karumpia ruokaelämyksiä. Jos vielä uskallamme kantaa kameraa mukana, on seuraavassa numerossa luvassa ainakin ruokakuvia ja ehkä taas astetta terävämpiä otoksia!


Ecuadorin sisämaan jälkeen iloitsimme päästyämme taas meren herkkujen pariin. Ceviche (raakana limemarinoitu kala tai äyriäiset) on erilaista kuin Ecuadorissa, ja mielestämme vielä parempaakin.