Titicaca!

Titicaca on iso järvi 3800 metriä merenpinnan yläpuolella Perun ja Bolivian rajalla. Maapallolla on rapakoita korkeammallakin, mutta Titicaca on korkein järvi jossa on isommat laivat voivat seilata. Perun puolella järveä sijaitsee Punon kaupunki, Boliviassa heti rajan jälkeen idyllinen rantakaupunki Copacabana. Molemmat paikat ovat reissaajien suosiossa ja mielenkiintoisia välietappeja Perusta Boliviaan, tai toisinpäin, matkatessa. Pysähdyimmekin sekä Punossa että Copacabanassa ihmettelemässä monia hämmästyttäviä ja kummastuttavia asioita.

Puno oli aivan kiva kaupunki, mutta yövyimme siellä vain kaksi yötä koskapa kaikki vastaantulleet reissaajat olivat maininneet, että järven toisella puolella oleva Copacabana olisi paljon mukavampi paikka. Eka yö Punon hostellissa oli to-del-la vilpoisa, ja tajusimme jo seuraavana päivänä käydä kysymässä respasta lämpöpatteria vuokralle. Toinen yö oli jo ihan inhimillinen, mutta nukuimme silti pipot päässä. Päätimme ettemme enää tingi yöpaikkojen laadusta niin pitkään kuin olemme täällä Andien viileydessä.

Punon edustalla, kahdenkymmenen minuutin venematkan päässä sijaitsevat erikoiset, ihmiskäsin tehdyt kelluvat saaret, joille teimme päiväretken. Uros-heimo alkoi kyhäämään kelluvia saaria jo yli 500 vuotta sitten paetessaan agressiivisia inkoja ja collas-heimoa vesille. Saaret on siis tehty kaislasta ja kaislojen juuristosta, ja uutta kaislaa pinotaan säännöllisesti "maanpinnan" päälle edellisen pehmetessä liikaa. Myös kaikki rakennukset ja veneet on tehty kaislasta. Saaret on ankkuroitu pitkillä köysillä matalikkoihin, mutta niillä voi tarpeen tullen seilata karkuun vaikka Boliviaan jos inkat päättäisivät vielä ryhtyä sotajalalle. Saarilla asuu vieläkin satoja ihmisiä, ja paikka kiinnostaa myös ulkopuolisia. Turistivirtojen myötä saarikansa on vaihtanut pääelinkeinoaan kalastuksesta turismiksi, ja saarten asukit elävät melkoista näyteikkunaelämää saaden tulonsa käsitöistä ja elämäntapansa esittelystä. Onpa saarilla jo majatalojakin. Yli 500 vuotta jatkunut elämäntapa on kuitenkin hiipumassa sillä nykynuorten sukupolvea ei kiinnosta elämä saarilla, sen sijaan kaikki mantereen moderni humpuuki vetää enemmän puoleensa.


Kelluva saari!


Meille esiteltiin kuinka saaria tehdään. Alla on kaksi metriä kaislojen juuristoa ja sen päälle pinotaan metri itse kaislaa.


Saaren naisia värikkäine asuineen


Kalaruoan lisäksi kaislan sisus on päivittäistä einestä saarilla.


Turisteille myytävät käsityöt ovat tärkeä tulolähde.


Saarelta poistuessamme meille esitettiin vielä jäähyväislauluja. Viimeisenä kipaleena tädit yllättivät vetämällä kasarihitin 'Vamos a la Playa', joka räjäytti potin!


Pääsimme siirtymään saarien välillä rennosti paikallisella kaislaveneellä.



Kaislaveneet olivat näyttävän näköisiä.


Asumuksia. Lienevät öisin todella vilpoisia kun lämpötila on nollassa?


Uros-heimon topakka tyttö. Saarilla on koulu vain alaluokille, sitten täytyy siirtyä mantereelle opiskelemaan.


Käsityökojuja


Vartiotornista pystyi vahtimaan aggressiivisten heimojen hyökkäyksiä.

Punosta Copacabanaan bussilla. Varhaisen aamun häslingissä postikortit unohtui jättää hostellille postitettavaksi, niinpä pyysimme linja-autoasemalla linjurifirmamme virkailijalta nätisti josko hän voisi tiputtaa korttipinon postilaatikkoon. Rajanylitys sujui jälleen suuremmitta tuskitta. Kaavakin oli jo vanha tuttu: linja-auto ajaa rajavyöhykkeelle ja pudottaa matkaajat kyydistä, rinkkojen jäädessä matkatavaraosastoon jemmaan. Rajamuodollisuudet hoidetaan kummanin puolen maahantuloviranomaisten ja poliisin tiskeillä, hypätään takaisin bussiin ja matka jatkuu. Vielä siis ei ole tullut vastaan mitään jännittäviä kuulusteluja tai matkatavaroiden penkomisia, ainoa yllätys on ollut virkailijoiden ihmetys kansalaisuudestamme "Ah, finlandés!" (Oulunsalon lentokentällä on edelleenkin yli-innokkain kontrolli johon olemme matkustaessamme törmänneet. Varmaankin Oulu-Helsinki -aamulennoilla yllättävän moni koittaa saada koneeseen mukaan puukkoja tai pommeja, ja ruumiintarkastuksilla sekä kassien penkomisilla on saatu monta ihmishenkeä pelastettua).

Copacabana on käveltävä pikkukaupunki, ja mielekästä nähtävää riittää pariksi päiväksi. Riemastuimme kun muistimme kanssareissaajien vinkin juuri Copacabanassa päivittäin tapahtuvasta kulkuneuvojen siunaamishetkestä (Benediciones de Movilidades) katedraalin edessä. Siunaushetkiä on kahdesti päivässä, jokaikinen päivä, ja tilaisuus on todella suosittu sillä läheiset kadut on joka kerta parkkeerattu tukkoon jonottavia autoja. Kukkasin ja serpentiinein koristellut henkilö- ja pakettiautot omistajineen odottivat jonossa omaa vuoroaan, jolloin paikallinen pappi tulisi siunaamaan tienkäyttäjät, eli roiskimaan siunattua vettä ämpäristä kukkasen avulla auton, sen omistajien sekä autonavaimien päälle. Siunaukseen kuului lisäksi rukoushetki avonaisen konepellin äärellä. Autokuskit antoivat vielä oman pyhän panoksensa syytämällä kuohuviiniä kulkupeliensä päälle, budjettitietoisille rukoilijoille kuohuvaksi kävi myös olut!


Copacabanan katedraalin edessä on ruuhkaa kahdesti päivässä.


Pirssit on puunattu ja koristeltu juhlakuntoon.



Autojen siunaus on jännittävä hetki, jota tulee seuraamaan koko suku.


Ensin päästään sanomaan päivää papille.


Rukoushetki moottorin lämmössä


Pappi kiersi auton, roiskien pyhää vettä auton ympärille, moottoria unohtamatta. Myös kuski ja kyytiläiset saivat oman osuutensa vedestä.


Siunauksen jälkeen vastapesty auto sai kuohuviinikylvyn (tai olutkylvyn, moni auto tuoksui aika kaljaisalle).


Pappia kiiteltiin kovasti ja lähdettiin turvallisin mielin matkaan. Meitä rituaali meinasi lievästi huvittaa, mutta eipä siinä auttanut alkaa nauramaan kun toiset olivat niin hartaina.

Kipusimme läheiselle Cerro Calvario-kukkulalle (3966 m) ihastelemaan valtavaa ja kuulasta Titicaca-järveä, sekä jälleen kummastelemaan paikallisten uskonnollisia rituaaleja joita nämä kukkulan päällä harjoittivat. Kukkulan huipulla oli myytävänä erilaisia rukouksien kohteita niiden miniatyyri-versioina: autoja, taloja ja matkalaukkuja. Ihmiset asettavat valitun miniatyyrinsa alttarille, polttavat kynttilöitä ja rukoilevat, että moista omaisuutta olisi vuoden aikana luvassa. Myös täällä olut kuohusi ja serpentiinit ja konfetit lensivät. Kaikki varhaisemmat rinnekipuamiset ovat muuten olleet hyvää harjoitusta Cerro Calvario-rupeamalle. Keuhkot huusivat hoosiannaa joka rappusen jälkeen ja sydän oli pompata rinnasta ulos. Oli kuitenkin lohdullista panna merkille, että paikallisillakin tahti oli aika verkkaisa.


Hengästyttävät rappuset Cerro Calvariolle


Se aito oikea Copacabanan biitsi Cerro Calvario -kukkulalta nähtynä. Ranta ei ole aivan yhtä suosittu kuin eräs halpa kopio, Titicacan veden lämpötila on keskimäärin +11C.


Ihmettelimme ylöskivutessamme kuinka moni meidät ohittikaan, kivirappusilla oli paljon trafiikkia. Huipulta löytyikin sangen suosittu pyhättö.


Rukouskynttilöitä asettelemassa


Miksi huipulla olikaan myynnissä leluautoja, pieniä taloja ja matkalaukkuja...


... tuomassa pontta rukoukseen! Vasemmassa reunassa siunauskaljat.


Uskonnonharjoittaminen ei ole Boliviassa vakavaa hommaa.


Titicaca pilvisenä iltapäivänä


Lämpimät asusteet tekevät kauppansa Copacabanassa.

Teimme veneretken järvelle myös Copacabanan puolelta. Kohteena oli Isla del Sol, ensimmäisten inkojen synnyinsija sekä inkamytologian mukaan myös auringon syntymäpaikka. Paatti eteni puolisentoista tuntia suuntaansa ja emme laiskuuksissamme jaksaneet lähteä aamuvarhaisella, vaan iltapäivävuorolla, joten aikaa itse saareen tutustumiseen ei jäänyt kuin tovi. Tämäkin aika piti tietenkin käyttää kiipeämällä rinnettä ylös ja alas. Saari vaikutti kauniilta, ja olisikin ollut järkevämpää majoittua paikkaan vähintään yhdeksi yöksi. Turisteja Isla del Solissa oli yllättäen ruuhkaksi asti. Eurooppalaisten lomakauden huomaa alkaneen, sillä joka paikka tuntuu olevan täynnä keskieurooppalaisia matkaajia. Onneksi olemme nyt Etelä-Amerikan halvimmassa maassa, joten sesonkiaika ei paljon puraise lompakkoamme.


Sää suosi risteilypäivänä: Titicaca oli auringonpaisteessa parhaimmillaan.


Turistilaumat rantautuivat Isla del Solille.


Isla del Solin rinnettä


"Ostakee, ostakee!" Missä turisteja, siellä rihkamakauppiaita.


Titicacaa ympäröivät huikeat lumihuippuiset vuoret.


Auringonlasku Copacabanassa. Viihdyimme paikan päällä neljän yön verran pitäen hetken tauon matkustamisesta.

P.S. Tänne blogiin unohtui mainita, että vakuutusyhtiö tosiaan korvasi varastetun kameran ja objektiivin. Korvauksia tuli lähes uusien vermeitten hinnan verran, joten pisteet Lähivakuutukselle! Oh joy!