Aucklandista Northlandiin

Uusi-Seelanti on kahden suuren saaren muodostama maa, 1500 kilometriä Australiasta itään. Polynesialaiset löysivät saaret tuhannen vuotta sitten ja eurooppalaiset tulivat tuttuun tyyliinsä lunastamaan tilukset itselleen 750 vuotta myöhemmin. Tätä nykyä väestöstä on polynesialaisten jälkeläisiä maoreita vajaa kuudennes ja valtaosa eurooppalaisten perillisiä. Uuden-Seelannin ihmisasutuksesta, erityisesti kaupungeista, tulee mieleen modernisoitu Englanti. Maa on suurinpiirtein Iso-Britannian kokoinen, mutta Uudessa-Seelannissa asuu vain noin neljä miljoonaa ihmistä. Lääniä ja luontoa riittää siis aivan Suomen tyyliin, joskin että maassa asuu myös 40 miljoonaa lammasta. Uuden-Seelannin saaret ovat nimiltään mielikuvituksellisesti Pohjoissaari ja Eteläsaari. Pohjoissaari on kuuluisa tuliperäisistä maisemistaan, ja siellä asuu enemmistö väestöstä. Eteläsaari on turistien suosiossa, ja tarjoaa kaikenlaisia ulkoilumahdollisuuksia huikeissa maisemissa.


Tuima maori

Uusi-Seelanti on viritetty omatoimimatkailulle sopivaksi, luultavasti helpommaksi kuin missään muualla maailmassa. Maata risteilevät useat reppureissajabussit, joihin myydään passeja vaikka koko maan kiertelyyn. Passeilla voi ajella nähtävyydeltä toiselle, ja hostellista toiseen - bussifirma jopa varailee kyytiläisille yöpaikan edullisista majapaikoista etukäteen. Liikenne on rauhallista ja pienetkin nähtävyydet on merkitty näkyville karttoihin ja kyltteihin, joten vuokra-autolla liikkuminen on myös helppo matkustustapa, jopa halvempaa kuin bussipassilla kiertely. Näiden lisäksi kaikenkokoiset asuntoautot ovat erittäin suosittuja. Me itse päädyimme lopulta vuokraamaan pienen henkilöauton.

Maa on tuotteistanut turismibisneksensä pitkälle. Se on täynnä majapaikkoja, teemapuistoja, patikointireittejä ja erilaisten extremelajien harrastusmahdollisuuksia. Koko muu maailma myös tietää että Uudessa-Seelannissa on mahdottoman komeat maisemat. Ja tottahan se on. Kohtuullisen kompaktin kokoisesta maasta löytyy luonnonihmeitä laidasta laitaan: subtrooppisia metsiä ja aurinkorantoja, laskettelurinteitä ja jäätikköjä, tuliperäisiä vuoristoja ja kuumia lähteitä, vehreitä niittyjä ja omalaatuisia eläimiä. Nähtävää on kuukausiksi, ja hankalin asia Uuden-Seelannin matkailussa lieneekin valita joukosta ne kaikista kiinnostavimmat paikat.


Pohjoissaaren pohjoisosan, Northlandin, maisemaa

Saavuimme siis Tongalta Pohjoissaaren- ja maan suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin, jossa saimme kulumaan viisi päivää. Aucklandissa suunnittelimme millä ja mitä reittejä pitkin lähtisimme kiertelemään maata, ja hoidimme Markukselle matkustusluvan Uudesta-Seelannista Australiaan, repaleisen passin korvikkeeksi. Suomen pääkunniakonsulaatista matkustusluvan hommaaminen sujui muitta mutkitta, ja tuolla kupongilla pitäisi päästä lentämään Sydneyyn marraskuun loppupuolella. Australiassa tulemme sitten kökkimään kunnes saamme uuden passin tilalle, tämä tapahtuu toivottavasti ennen joulua. Aucklandissa laskeskelimme jäljellä olevaa reissubudjettia tarkasti, erityisesti pitempää Australia-keikkaa ja uuden passin hankintakuluja silmällä pitäen. Olimme budjetoineet matkaavamme loppumatkan pikkurahalla Kaakkois-Aasiassa, mutta Australiassa reissaaminen on huomattavasti kalliimpaa. Jälkikäteen tarkastellen USAssa paloi rahaa tuhottoman paljon, joskin tuhlaus siellä oli tosi hauskaa. Ja yli varojen eläminenhän kuuluu siellä joka tapauksessa maan tapoihin.

Laskimme totuttuja standardeja nyt reilusti alas, ja päätimme edetä Uuden-Seelannin läpi kovalla budjettikurilla. Majapaikkamme tien päällä ovat halvimpia mahdollisia leirintäalueita, tosin todella siistejä verrattuna esimerkiksi Etelä-Amerikassa totuttuun tasoon. Emme raahaa mukanamme telttoja, joten nukumme pienissä viileissä parakkimökkihuoneissa, joissa yleensä on talon puolesta sänky ja tyyny, mutta oma makuupussi on tarpeen. Vessa ja suihku ovat yhteisissä tiloissa eri rakennuksessa. Metsästimme Aucklandista tieratsuksi mahdollisimman halvan vuokra-auton, jolla sahailemme kuukauden päivät maan läpi. Pieni Toyota Vitz (lie sama malli kuin Yaris) maksaa meille 8 euroa/päivä, tosin mukaan otimme kattavan vakuutuksen hintaan 6,5 euroa/päivä. Tuolla hinnalla meidän piti saada paljon kehnompi menopeli, mutta kaikki pahimman luokan rämät olivat jo menneet. Polttoaine täällä on aika edullista Suomeen verrattuna, 90 eurosenttiä litralta. Tien päällä koitamme laittaa mahdollisimman usein ruoan itse. Leirintäalueilla on kelvollisesti varusteltuja yhteiskeittiöitä, joissa peruseinesten kokkailu onnistuu paremmin kuin hostelleissa yleensä.

Pakollisista kuluista pihistetyillä penneillä onkin sitten paljon käyttöä Uudessa-Seelannissa. Monien luonnonihmeiden äärelle on pääsymaksu, ja järjestetty turistitoiminta maksaa tietenkin myös. Nähtävyyspaikat ja maisemalliset kävelypolut ovat kyllä moitteettomassa kunnossa, ja siitä ilosta voi maksaa hyvällä omallatunnolla. Paikkojen taso ja hinnat ovat todella länsimaalaisia, niin kuin koko maa muutenkin. Asioiden toimimista ja maan siisteyttä voisi verrata enemmänkin pohjoiseurooppalaiseen tasoon kuin emomaa Iso-Britanniaan. Budjettireissaukselle tällainen luksus on toki myrkkyä, mutta onneksi hintataso on selkeästi Suomea halvempi. Oma hostellihuone tai siisti leirintäaluemökki maksaa halvimmillaan 25-30 euroa, ja pääruoka keskitason ravintoloissa 5-15 euroa. Koska kaikki tekeminen on hinnoiteltu tehokkaasti, keskitymme maisemien tutustumiseen mahdollisimman paljon jalkaisin. Se tehnee ihan hyvää USAssa totutun "autolla syömään naapurikortteliin" -elämäntyylin jälkeen.


Maan ulkoilureitit ovat moitteettoman hyväkuntoisia, ehkä liiankin siloiteltuja.

Aucklandissa meidän oli silti pakko vielä sijoittaa hyvä siivu päiväbudjetista ruokailuun, sillä paikka oli varsinainen sushin ihmemaa: japanilaisia ravintoloita ja takeaway-pisteitä tuntui olevan melkein joka korttelissa, monissa useampi kuin yksi. Viiden päivän aikana söimme yhteensä kahdeksan kertaa sushia! Osasyyllinen tähän oli hostellia vastapäätä sijaitseva kauppa, joka möi takeaway-rasioita reilulla kolmella eurolla. Sushiravintoloissa tunnelma oli kuin Japanissa, työntekijät ja monet asiakkaat olivat japanilaisia, telkkarista katsottiin sumopainia. Aucklandia kansoittaa suuri määrä japanilaisia ja aasialaisia yleensä, joten muutakin hyvää ja edullista ruokatarjontaa löytyi kosolti.


Mutkattomia ja edullisia sushipaikkoja löytyi paljon.


Tanuki, myyttinen japanilainen kansanperinnemetkuilija


Yes.

Jo pieneksi perinteeksi tällä reissulla muodostunut eläintarhakeikka oli otollinen, koska näiltä nurkilta löytyy paljon erikoisia lintuja ja muitakin otuksia. Auckland Zoo oli iso ja ihastuttava, ja paikan vetonauloja olivat kiivilinnut pimennetyssä asumuksessaan. Kiiviä on hankala bongata luonnossa, sillä tuo pitkänokkainen, lentokyvytön pallero seikkailee vain öisin ja arastelee muita. Päivä oli aurinkoinen ja monet eläimistä poseeraustuulella, joten jälleen tuli räpsittyä iso satsi valokuvia. Kiiviä ei saanut salamavaloilla kiusata, joten siitä ei kunnollista kuvaa saanut. Uuden Seelannin kansallislintu kiivi on kaikkien pitämä kansallinen symboli, ja maan asukkaat jopa nimittävät itseään kiiveiksi, vähän niin kuin suomalaiset samaistuvat leijoniinsa.


Kultapanda eli pikkupanda eli kissakarhu


Kultapandat ovat luonnossa hyvin arkoja, mutta tämä oli ihan hävytön.


Saukkoterveisiä!


Australian eläimistökin oli edustettuna.


Laiskat kengurut


Seeprapeippo


Kultafasaani


Kultatöyhtökakadu, töyhtö piilossa


Erivärisiä raidallisia hevosia


Serkku lepäilee.


Vanha tuttu, Galápagoksenjättiläiskilpikonna


Kissamakiakin kiinnostaa nämä eläintarhakuvat.

Kaupungin Central Business District, CDB oli kaupunkipatikointiin varsin soppeli, joten näimme ison lohmon keskustaa vain kävelemällä ympäriinsä. CBD on aiemmin ollut lähes pelkästään toimistokäytössä, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana se on muuttunut eläväksi keskustaksi. Auckland on myös kukkulainen paikka, ja merenrannalla, isoksi kaupungiksi tavallaan hyvin idyllinen. Brittiläinen hengenperintö tuli mieleen monista asioista, ei vain vasemmanpuoleisesta liikenteestä. Myös aasialaisten ja polynesialaisten suuresta määrästä johtuen kaupungin tunnelma oli hyvin omalaatuinen. Viihdyimme kaupungissa mukavasti, vaikka mitään erityisen kiinnostavaa nähtävää kaupungissa ei useaksi päiväksi ollut.


CBD, Auckland


Queen Street


Sky Tower on Aucklandin maamerkki, mutta jätimme sen väliin koska kävimme USAssa jo monessa korkeassa tornissa.


Satama-alueen Ferry Building, jonka edustalta matkustajalautat lähtevät.


Batmanin vene parkissa Aucklandin satamassa?


Aucklandilaista katutaidetta

Maanantaina, paikallisena Labour Dayna eli Vappuna aloitimme automatkamme kohti pohjoista, Northlandin aluetta. Startti autovuokraamon pihalta oli hieman hermostuttava, mutta kohtuullisen sujuvasti pääsimme matkaan, ja vasemmanpuoleisen liikenteen makuun. Tosin ilman sen kummempaa karttaa ohitimme heti alussa tärkeän käännöksen ja jouduimme seikkailemaan moottoritiellä ja keskustan laitamilla ennen kuin pääsimme majoitukseemme noutamaan rinkat ja sieltä lopulta oikealle motarille. Liikenne oli onneksemme Aucklandin jälkeen hyvin vähäistä ja ajelu ihan miellyttävää, ei vähiten hienojen vehreiden ja kukkulaisten maisemien vuoksi jotka alkoivat heti kaupunkialueelta pakoon päästyämme.

Ensimmäisenä ajopäivänä etenimme vain 180 kilometrin pyrähdyksen ja pysähdyimme Whangarein pikkukaupunkiin yöksi. Käväisimme keskustassa katsomassa Town Basin-aluetta vanhoine puurakennuksineen ja purjevenesatamineen. Seuraavana päivänä katsastimme vielä Clapham Clocks-kellomuseon, jossa oli esillä hieman ennalta-arvattavasti kelloja. Archibald Clapham oli kuuluisa paikallinen kellojen keräilijä ja tarinaniskijä 1900-luvun alkupuoliskolla. Kokoelma oli kyllä ihailtava, meistä parasta oli kuitenkin se, että jonkun nimi voi olla Archibald.


Kellomuseon mielenkiintoisimpia ajannäyttimiä. Vekkari vedetään nostamalla pallo vaijerin yläosaan.


Whangareissa käveleskelimme pitkin luontopolkua, ja näimme jälleen vesiputouksia.

Whangareista jatkoimme itärannikkoa pitkin vielä pohjoisempaan, määränpäänä Bay of Islands -saaristoalue. Pysähdyimme parilla maisemapaikalla, yhdellä niistä Outi meni ihastelemaan merta liian lähelle ja hyökkäävä aalto imaisi melkein toisen kengän mukanaan. Toisella korkeammalla näköalareitilla tuuli yltyi niin navakaksi että käännyimme rantaan vievältä jyrkältä kävelyreitiltä takaisin. Maisemat olivat joka tapauksessa hyvin kauniita. Uuden-Seelannin kevät ei suonut vielä uiskentelukelejä meille, voimme siis vain kuvitella mikä paratiisi tuo rannikkopätkä on kesäisin.


Northlandin rannat olivat ihan ensiluokkaisia, mutta keväisen lokakuun loppu oli vielä pikkuisen liian vilpoisa uimahommiin... suomalaisellekin.


Northlandin itärannikko oli nättiä seutua.


Friedensreich Regentag Dunkelbunt Hundertwasserin suunnittelema vessa Kawakawassa. Tällä itävaltalaisella taiteilija-arkkitehdilla on mainio museo Wienissä.

Bay of Islandsiin tarkempaa tutustumista varten majoitumme Paihia-nimiselle paikkakunnalle pariksi yöksi ja camping-meininki jatkui. Varasimme seuraavaksi päiväksi laivareissun nähdäksemme delfiinejä ja Bay of Islandsin nättiä saaristoa. Puolen päivän retki oli hieman tyyris, mutta vesille oli huono lähteä ilman venettä, ja saaret ja kalliot ovat paikan ehdoton ykkösnähtävyys. Jo ensimmäisen tunnin sisällä pääsimme kurkkimaan pullonokkadelfiinien pulikointia laivan reunalta. Laivan kapteenitar kertoili juttuja alueen menneisyydestä, idyllisellä seudulla oli aika veristäkin historiaa. Saaret olivat komeita, ja aika vesillä meni ihan hujauksessa. Myöhemmin iltapäivällä jaksoimme raahautua vielä läheisille Hararu-putouksille, joiden vierestä löytyi oiva patikkapolku tallattavaksi. Nämä reissun miljoonannet putoukset eivät olleet mitenkään ihmeelliset, mutta kävelypolku kulki joenvartta pitkin rantapuiden latvojen tasolla, ja useamassa puussa pesi liuta paikallisia kalastajalintuja, kaunomerimetsoja.


Bay of Islandsin idyllisiä saaria


Hole in the Rock


Kapteenimme oli yhtä mamis kuin naapuriveneen kippari, eikä uskaltanut ajaa Hole in the Rockin läpi, koska aallot olivat tuona päivänä mukamas liian isot. Kuulemma kunnon myrskysäällä koko aukko täyttyy vedestä.


Paattimme


Rantauduimme Urupukapukan saarelle.



Pullonokkadelfiinejä


Kaunomerimetso


Luontopolun varrelta

Paihiasta otimme suunnan kohti Northlandin länsirannikon kauripuumetsiä. Matkalla pysähdyimme Subwayhyn ostamaan aamiaista, ja törmäsimme ensimmäistä kertaa kielimuuriin Etelä-Amerikasta lähtömme jälkeen. Myyjätyttö oli hurjan kiinnostunut siitä mistä olemme kotoisin ja juttutuulella muutenkin, mutta murre oli niin paksua että välillä kumpikaan meistä ei tajunnut sanaakaan tytön lauseista. Leipien osto sentään onnistui. Noin muuten uusiseelanti on ihan mukavan kuuloista meidän korviimme. Perillä tsekkasimme Waipouan metsän isot ja kuuluisat kauripuut, ja tallasimme tarjolla olleet patikkareitit läpi jättimetsien siimeksessä. Suuntasimme iltapäivällä auton takaisin kohti etelää, ja jatkoimme Aucklandin eteläpuolelle Manukaun kaupungin laitamille yöksi, josta jatkoimme seuraavana aamuna kohti rikintuoksuista Rotoruan seutua.


Tāne Mahuta, maailman suurin kauripuu. Puu on myös maailman vanhimpien joukossa.


Neljä sisarta


Jättiläismetsässä


Saniainen rullalla