Queenstownin satama-aluetta
Outi vieraili Queenstownin Kiwi Birdlife Parkissa ja näki jälleen lasin takaa kiivilintusia möyhentämässä maata pitkällä nokallaan. Sen lisäksi puistossa asusti mm. uudenseelanninhaukkapöllö, vesilintuja ja kuvassa esiintyvä ilkikurinen kea-papukaija kavereineen.
Älykkäät ja ilkeät keat ovat jonkinmoinen vitsaus Uuden-Seelannin vuoristoalueilla. Kiusaamisesta nauttivat linnut nokkivat autoista kumitiivisteitä irti, kunnes saavat ikkunat tipahtamaan. Myös pölykapseleiden irrottaminen näppäriltä piruilta onnistuu, ja tarinat kertovat keojen jopa paimentaneen lampaita alas kallioilta. Vaeltajien jättäessä haisevat kenkänsä teltan ulkopuolelle yöksi, keat saattavat tulla sovittamaan skloboja itselleen, ja tarvittaessa räätälöivät ja leikkaavat ne mielestään paremman muotoisiksi.
Keojen ruokinta oli ehdottomasti kielletty. Vuoristoalueilla näimme lukemattoman määrän reijitettyjä liikennekylttejä: Olikohan tuokin vandalismi samojen lintujen kiusantekoa?
Jatkoimme matkaa Te Anauhun, joka on pikkukylä Fiordlandin eli Eteläsaaren vuonoalueen reunamilla. Paikassa itsessään ei pienen lintutarhan lisäksi ollut muuta nähtävää, mutta ympäristön maisemat olivat jylhiä ja upeita. Lähdimme seuraavana aamuna kuuden tienoilla kohti Milford Soundia, joka on kuuluisa vuono Fiordlandin kansallispuiston alueella. Vuonoon pääsee tutustumaan risteilyillä. Halvimmat sekä rauhallisimmat veneretket lipuvat vuonon vesillä varhain aamulla, ennenkuin päivittäiset turistibussijonot ovat saapuneet perille. Aamuinen automatka vuoriston toiselle puolelle oli jo itsessään elämys. Päivästä oli tulossa kaunis, maa oli kuurassa, tiet olivat autioita ja auringonnousu loi mystistä tunnelmaa usvaisiin laaksoihin. Päätimme yhteistuumin että meidän pitää alkaa liikkumaan useammin aamuvarhaisella, luultavasti raportoimme siitä blogiin jos tämä ihme tulee toistumaan.
Aamuinen automatka Te Anausta Milford Soundiin oli kuin taikaa.
Itse risteily oli varsin mukiinmenevä sekin. Korkeat, jopa yli puoleentoista kilometriin nousevat kalliot reunustivat tyyntä vuonoa. Sää oli kirpsakka, mutta auringon noustua vuorten yläpuolelle tulikin mukavan lämmin päivä. Milford Sound on maailman sateisimpia paikkoja, vuodessa vettä tulee noin seitsemän metriä, ja edellisenä vuotena oli tullut yhdeksän (vertailun vuoksi Oulussa sataa 10-20 kertaa vähemmän). Meillä sattui hyvä ja huono tuuri: Täysin kirkkaana päivänä näkymät olivat toki hienot, mutta ennakkomainosten mukaan paikka on parhaimmillaan kaatosateella! Silloin rinteillä on kymmeniä, jopa satoja huimia vesiputouksia. Hyvää onnea meillä oli kyllä siinä suhteessa että bongasimme rannoilta pullonokkadelfiinejä, vuonopingviinejä ja hylkeitä. Eläimet olivatkin veneretken parasta antia.
Milford Sound on jäätikön kaivertama vuono, niinkuin kaikki muutkin maailman vuonot ovat.
Jotkut seinämistä ovat yli 1500 metriä korkeita.
Vuonopingviinit rajuine kulmatöyhtöineen olivat melkoisia viihdyttäjiä.
Turkishylkeet eli merikarhut lämmittelivät aamuauringon paisteessa.
Ukko otti perheriidan tyynesti.
Aurinkoisellakin säällä Milford Soundissa virtasi muutama vesiputous.
Milford Sound oli yksinkertaisesti mykistävän hieno paikka. Puolisentoista tuntia kestävällä pikaristeilyllä ehti nähdä koko vuonon asukkeineen, mutta pitempäänkin olisimme näissä maisemissa viihtyneet.
Fiordlandin läpi kulkevalla tiellä oli hyvin kuvauksellisia pysähdyspaikkoja.
The Chasm-kosken muotoilemia kiviä paluumatkalla Te Anauhin
Vuoristotie oli pienelle autollemme turkasen kuluttava, mutta pikku-Vitz kesti urheasti.
Peilaava pikkujärvi Fiordlandissa
Vuonoilta jatkoimme takaisin yöksi Te Anauhun, josta etenimme itärannikolle Dunedinin kukkulaiseen kaupunkiin. Dunedin rakennettiin 1800-luvun puolivälissä Edinburgh-muotilla skottilaisen visionäärin toimesta. Kadut on nimetty esikuvansa Edinburghin mukaan, ja paikalliset ovat ylpeitä skottisukujuuristaan. Edinburghin lisäksi Dunedinista tuli meille mieleen myös San Francisco, kaupungissa kun oli samaan tyyliin hauskoja ja somia rinnetaloja. Dunedinin koko olemuskin oli hyvin cool, romanttisen ränsistynyt ja eurooppalainen. Löytämämme Chalet Backpackers -hostelli tuki tätä mielikuvaa. Viihtyisä ja rento majapaikka sijaitsi rinteellä hienossa vanhassa talossa, viihtyisine sisäpihan patioineen.
Dunedinilaista koiranulkoiluttamista
Dunedinin kuulu rautatieasema harmaana aamuna
Aivan Dunedinin kupeesta löytyy Otagon niemimaa, jonne voi mennä seuraamaan pingviinien ja albatrossien elämää. Kävimme Penguin Place -nimisellä pingviinien suojelualueella ihastelemassa maailman harvinaisinta pingviinilajia, keltasilmäpingviinejä ja tutustuimme suojelutyöhön keltasilmäpingviinien pelastamiseksi. Näimme myös maailman pienimpiä pingviinejä, sinipingviinejä ja yhden ison merileijonankin. Keltasilmäpingviinit ovat melkoisia mötkyjä, mutta meille luennoitiin Uudesta-Seelannistakin löytyneiden jättiläispingviinien fossiileista: aikoinaan maapallolla on liikkunut reilusti yli puolitoistametrisiä ja satakiloisia jättipingviineitä. Eipä olisi kiva jos moinen hiipisi yöllä sängynpäätyyn raapimaan jalkapohjia.
Tie Otagossa oli kapoinen ja mutkikas.
Keltasilmäpingviinit hoivasivat vastakuoriutuineita poikasiaan Penguin Placessa. Pingviinivanhemmat hautovat poikasiaan vuorotellen. Kuvien frakkitakit taisivat olla molemmat isukkeja.
Pingviinit näemmä tykkäävät pötköttää mahallaan muutenkin kuin jääliukuja lasketellessa.
Penguin Placeen oli rakennettu juoksuhautoja ja korsuja, joista saattoi seurata pingujen elämää niitä häiritsemättä.
Otago-niemen kärki, Taiaora Head
Jonkin sortin merimetsot päivystivät Taiaora Headin rantakallioilla.
Eteläsaaren suurin kaupunki Christchurch oli viimeinen pysäkkimme Uudessa-Seelannissa. Christchurch on Eteläsaaren suurin kaupunki, jossa elää melkoisen paljon aasialaisia opiskelijoita. Tuttu kaava toimi täälläkin: missä aasialaisia, siellä hyvää ruokaa. Roadtripin neljä viikkoa elimme enimmäkseen purkkinuudeleilla, pastalla, myslipatukoilla ja erilaisilla pähkinäsekoituksilla, varsinkin arkena kun ei jaksanut kokata kummempia. Autossa säilykkeet ja kuiva-aineet kulkivat helposti mukana, mutta tuoretavaraa ei tullut paljon ostettua jääkapin puuttuessa. Oli taas mukava herkutella muutaman kerran ulkona, huokeaa sushia totta kai, sekä korealaista ja intialaista.
Matkalla Dunedinista Christchurchiin pysähdyimme katsomaan jälleen kerran jännittäviä kiviä, tällä kertaa Moerakissa. Paikka oli suosittu.
Onneksi muita kävijöitä ei riittäny joka kiven päälle.
Kivet ovat onttoja. Parimetriset murikat ovat kehkeytyneet 4-5,5 miljoonan vuoden aikana. Kuten uusiseelantilainen biisikin sanoo: How bizarre, how bizarre...
Christchurchissa pistettiin pöytä koreaksi.
Uudesta-Seelannista voisi yhteenvetona sanoa että maa on kaunis ja leppoisa. Kiersimme ehkä liikaa suositeltuja reittejä, sillä luonnonihmeet eivät monestikaan aiheuttaneet samanlaista hämmästelyä ja kummastelua kuin esimerkiksi Etelä-Amerikan etapilla. Suosikkikohteet oli siloiteltu palvelemaan massaturismia, ja monessa paikassa sai olla rivissä kahdenkymmenen muun kävijän kanssa rivissä valokuvaamassa samoja näkymiä. Tällainen meininki latisti tunnelmaa ajoittain. Toisaalta ihmiset Uudessa-Seelannissa olivat mahdottoman rempseitä, kaikki toimi, hostellit olivat siisteimpiä näkemiämme ja matkustus oli turvallista ja huoletonta. Ja mahtuihan näille kahdelle saarelle vaikka sun mitä mielenkiintoista, ja valtavasti jäi näkemättä. Voimme kyllä suositella lämpimästi maata matkakohteena, eritoten jos puhdas, kaunis luonto ja hyvät ulkoilumahdollisuudet kiinnostavat (toinen hyvä vaihtoehtohan tällaiselle matkailulle on Suomi).
Tässä vielä muutama kohokohta paikoista joihin me tykästyimme, ja pari vinkkiä mitä kannattaisi tehdä Uudessa-Seelannissa:
- Rotoruan eteläpuolella olevat geotermiset alueet ihastuttivat epätodellisuudellaan.
- Fiordlandin jylhyys oli säväyttävää. Vuonoristeily Milford Soundilla tai Doubtful Soundilla on ehdoton rasti. Pitemmät yöristeilyt lienevät hienoja.
- Eteläsaaren länsirannikko. Punakaikissa tykästyimme Te Nikau Retreat -majataloon. Haast Pass -reitti rannikolta Wanakaan oli upea.
- Dunedin ja Chalet Packpackers -hostelli. Mukava kaupunki ja erinomainen, kotoisa majatalo. Käy lauantaiaamuna ostamassa crepejä torimarkkinoilta ja illalla Speightsin panimoravintolassa maistamassa lampaanpotkaa ja paikallista olutta.
- Varaa enemmän aikaa Eteläsaarelle. Välimatkat ovat pidempiä, mutta myös maisemiltaan palkitsevampia. Meillä tuli matkamittariin kilometrejä yhteensä 4145, joista 1540 km Pohjoissaarella ja 2605 km Eteläsaarella. Lisäksi matkanteko oli monesti hitaampaa mäkisillä etelän teillä.
- Jos itse matkaamme joskus toisen kerran Uuteen-Seelantiin, lienee meillä ykkösenä listalla Tongariron trekki tai joku muu pitempi patikka vuorilla. Luonto on parhaimmillaan siellä liikkuessa jalkaisin, ja valokuvamme eivät valitettavasti välitä juurikaan maisemien mahtavuutta. Myös Fiordlandissa tai Abel Tasmanin kansallispuistossa pitemmät vaellukset olisivat varmasti palkitsevia.
- Ja jos pelkkä kävely ei jaksa kiinnostaa, niin ota rutkasti rahaa mukaan ja laske koskia, hyppää laskovarjohyppy, osallistu melontasafarille, laske mäkeä zorb-pallon sisällä, hyppää benjihyppyjä, laskettele, ja laskeudu vaijerilla tutkimaan kiiltomatoluolia. Tekemistä Uudessa-Seelannissa on loputtomasti.
Takahe oli yksi monista Uuden-Seelannin lentotaidottomista hauskoista linnuista. Kuvassa parikymppinen takahemummo.
Näitä veijareita taisimme nähdä maan 40 miljoonan katraasta aika hyvän osuuden. Etenkin etelän niityt olivat pullollaan pieniä villamöllyköitä.
Tämä pätkä saatiin vihdoin nettiin täältä Sydneystä käsin. Viimeiset neljä viikkoa pakenimme kesäntuloa etelämpään, mutta nyt on taas helle ja hiki! Edessä pitäisi olla kolme kuukautta lämmintä kesää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti