Guayaquil

Koitamme taas kiriä kiinni kuulumisia. Guayaquilista siis lensimme Galápagos-saarille, joilla olimme kahdeksan yön verran. Tänään saavuimme takaisin mantereelle, Ecuadorin pääkaupunkiin Quitoon. Täällä meillä on oikein mukava internetillinen hostelli, ja lupaamme ryöstää paikan kaiken nettikaistan lähipäivinä lähettelemällä paljon kuvia Galápagos-reissulta. Tähän paikan korkeuteenkin (2850m) pitää totutella ottamalla rauhallisesti ensimmäiset päivät, joten pieni nörtteily tässä välissä lienee ihan oikeutettua.

Mutta sitä ennen hieman juttua Guayaquilista!

Guayaquilissa vietimme neljä yötä. Majapaikkamme oli Casa Romero-majatalo, joka sijaitsi vajaan kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Casa Romero oli hieno iso talo, jossa oli muutama huone majoittujia varten. Pihalla oli uima-allas, olohuoneessa iso taulutelkkari ja löhötuoleja, sekä dvd-kokoelmassa reppureissaajien suosikki Hostel 2 (jäi katsomatta). Samalla hinnalla olisi keskustasta saanut keskivertoa huonomman hostellin, joten ajelimme välimatkan ihan mielellään busseilla. Bussikyydit maksoivat puoli dollaria suuntaansa.


Majataloa emännöivä (isoäiti!) Ellen tuli hakemaan meitä kentältä.


Paikallisbusseissa oli mielenkiintoisia sisustuksia.

Tapasimme majapaikassa englantilaisen reissaajapariskunnan Susien ja Owenin, jotka olivat matkanneet jo muutaman kuukauden Etelä-Amerikassa. He olivat tulossa etelästä päin, ja antoivat meille kelpo vinkkejä maitten ja nähtävyyksien suhteen. Sittemmin myös Galápagoksella onnistuimme lypsämään muilta matkaajilta ison listan heidän suosikkipaikkojaan tällä mantereella. Tuskin voi olla parempaa matkaopastusta kuin uunituoreet reissukuvaukset ihmisiltä jotka ovat vielä aivan häkeltyneitä elämyksistään.

Guayaquil on aiemmin ollut todella huonossa maineessa turvallisuutensa vuoksi, mutta tätä nykyä keskusta-aluetta on siivottu edustuskuntoon ja korttelipoliisit vartioivat joka paikassa. Liikkuminen keskustassa olikin aivan rentoa. Ehdimme viettää useamman turistipäivän peruskaavalla: puistoja, museoita, liikaa kävelyä, paikallisten ruokamieltymyksiin tutustumista. Lisäksi saimme ostettua tarpeellista tavaraa Galápagos-reissua varten, ja otimme tietysti ilon irti monista länsimaisista hapatuksista parin Kuuba-viikon jälkeen: Guayaquilin lentokentällä Outi kirmasi ensitöikseen karkkikauppaan.


Malecón 2000 on tosi moderni ja siisti rantabulevardi Guayas-joen rannalla. Ruokapaikkoja, ostoskeskusta, puistoa, IMAX-teatteria ja museota löytyy.


Ainakin pankkien rahakuljetukset ovat turvallisia.


Tämäkin erikoisempi välipala maistui mainiolta. Paistettuja banaaneja juustotäytteellä ja kookosmehut.


Kaupunginmuseon nykytaideosasto


La Parillada del Ñato -ravintola on Guayaquilin keidas tosisyömäreille. Naudanpihvin alla oli samankokoinen possupihvi ja makkarat olivat tuhteja. Tunnistamattoman mutta herkullisen keon alla oli iso ja mehukas maksapihvi. Annos oli yhdelle hengelle.

Guayaquil tuntui hieman amerikkalaiselta kaupungilta. Joka paikkaan mennään autolla. Shoppailu tapahtuu mahtipontisissa ostareissa, joihin autoton ei tietenkään pääse kuin taksilla. Rikkaampi väki asustaa aidatuissa, ympärivuorokautisesti vartioiduissa lähiöissä. Meidänkin lähiömme sijaitsi yhdeksän kilometrin päässä suoraa monikaistaista tietä, ja tien varrella oli vieri vieressä tällaisia lähiöitä, jotka vaikuttivat ulospäin Jamaikan lomaresorteilta. Ecuadorhan vaihtoi vuonna 2000 jenkkidollarin rahayksikökseen, joka sekin vahvistaa illuusiota amerikkalaismeiningistä.

Yksi Guayaquilin viehättävistä nähtävyyksistä oli Parque Histórico-elämyskompleksin kompakti eläinpuisto. Paikka oli fiksusti suunniteltu, siisti ja mukava tepastella. Pääsylippu oli edullinen ja opiskelija-alennuksenkin sai. Puistossa oli symppiksiä eläimiä, varsinkin kaksivarvaslaiskiainen vei sydämen. Parque Históricoon kuului nimensä mukaisesti kaupungin perinteitä ja historiaa esitteleviä osioita, mutta eläinten ihastelu vei voiton. Paikka oli hyvin, hyvin rauhallinen. Ja sitähän toki osasimme suomalaisina arvostaa.


Parque Históricon papukaijoja.


Vielä toinen kuva suosikkilaiskiaisestamme. Kaveri eteni narua hitaaaaasti ja jäi vielä puolimatkassa pötköttelemään selälleen pesänsä katolle.

Tästä paikasta olimme lukeneet jo ennakkoon ja majapaikkamme emäntäkin sitä suositteli: Parque Seminario -puisto, jossa asuttavat sadat iguaanit! Puisto osoittautuikin todella hämmentäväksi, keskellä kaupunkia sijaitsevaksi ihmemaaksi, jota puissa ja maassa tepastelevat liskot hallitsevat. Ne ovat jääneet asumaan tälle viheralueelle, koska siihen on joskus muinoin kaupungin keskusta päättynyt ja metsikkö alkanut. Pieniä hirmuliskoja on siis aivan joka puolella, ja ne ovat hyvin kesyjä. Outi haluaa tällaisen Ouluun.


Parque Seminarion liskoilla oli lounaaksi hedelmien kuoria.


Liskot eivät paljoa arastelleet tulla syömään kämmeneltä.

"Moi."

Yksi lisko piti katedraalia silmällä.

Yhtenä pilvisenä ja sateisena päivänä vierailimme valtavalla Cementerio General-hautuumaalla. Vitivalkoisista hautamuureista, -patsaista ja mausoleumeista koostuva viimeinen leposija oli melkoinen labyrintti, ja se jatkui ylös jyrkälle rinteelle. Hautuumaalla tuli vastaan myös useita sukuhautoja ja mahtimiehille veistettyjä suuria marmoripatsaita. Enemmistö haudoista oli koristeltu omalla tavallaan, mitkä piirroksin, mitkä muovisin kukkasin ja valokuvin.



Harva hautausmaa on tällainen nähtävyys.


Harhailimme lukemattomia sokkeloisia kujia, syvennykset seinissä ovat hautoja.


Kukkula oli täynnä vaatimattomampia hautapaikkoja.


Isot sukuhaudat ja veistokset olivat näyttäviä.