Linja-autolla Kenkkaan ja eteenpäin

Nyt olemme pikkuhiljaa päässeet linja-autoilun makuun, tosin nämä matkat ovat olleet lastenleikkiä siihen nähden mitä tuleman pitää. Pisin reissu on kestänyt vasta naurettavat seitsemän tuntia. Matkat eivät ole kilometrimäärältään lopen pitkiä, mutta maantiet ja matkanteko ovat jotain muuta kuin mihin Suomessa on tottunut. Linjuri laskettelee pitkin poikin rinneteitä, köröttelee kymppiä päällystämättömällä tiellä ja stoppaa sinne mihin kukin matkustaja on jäämässä. Olemme matkustaneet viime kuulumisten jälkeen Bañosista Riobambaan, sieltä Cuencaan, josta lopulta Lojan kautta tänne Vilcabambaan, jossa aiomme pööpöillä hieman pitempään.


Ecuadorilaista maisemaa


San Lucas vaikutti aika pysähtyneeltä paikalta.

Linjuriyrityksiä on ecuadorilaisilla linja-autoasemilla aina iso liuta, niistä moni saattaa kulkea haluamallesi paikkakunnalle. Asemat taasen ovat kuin huutokauppoja. Se joka huutaa kuuluvimmin tai ohjaa sinnikkäimmin matkustajaa oman luukkunsa tykö, saa kaupat tehtyä. Ilmeisesti. Olemme pari kertaa tutkailleet huuli pyöreänä aseman sisäänkäynnillä oikeaa lippuluukkua, ja kyytien myyjät ovat tulleet välittömästi viemään meitä joka suuntaan huutaen mantrojaan "Kiitokiitokiitokiitokiito!" "Kenkkakenkkakenkkakenkkakenkka!". Kerran selvisi että seuraava bussi lähtee samalla sekunnilla, ja meidät retuutettiin juosten suoraan bussin oletetun kulkureitin varrelle ja pääsimme vielä mukaan.

Ja kun bussi lähtee liikkeelle, on vielä hyvin aikaa kerätä linja-auto täyteen. Lipunmyyjät roikkuvat avoinaisesta ovesta ja huutavat määränpäätä kadulle, jos joku siellä vaikka saisi inspiraation lähteä kyytiin. Linjurien kyydissä kulkee ihmisten lisäksi myös marsuja, kananpoikia, mitä vain, niin matkustusosastossa kuin matkatavaroiden seassa. Esimerkiksi Bañosissa lipunmyyjä siirsi jonkin, valkoisessa säkissä potkivan eläimen (possu kai) matkatavaraluukusta toiseen tehden rinkoillemme tilaa. Hmm.


Lipunmyyjät toimivat myös sisäänheittäjinä huutamalla bussin määränpäätä. Kuski hidastaa vauhtia vähän ja porukka voi hyppiä kyytiin maanteiden varrelta.



Kuski ja lipunmyyjä ostivat jännittävän näköistä välipalaa pysähdyspaikalta.


Meidän välipalamme oli karamellissa pyöritellyt popcorn-pallot. Eväiden myyjät hyökkäävät busseihin sisälle melkein joka pysäkillä ja saattavat olla kyydissä hyvän matkaa, hypäten seuraavalla pysäkillä toiseen suuntaan menevään autoon.

Riobambaan pysähdyimme, koska sieltä lähtee turistien suosima junamatka kohti etelää. Reitti sisältää kuuluisan Nariz del Diablon (Paholaisen nenä), jyrkännepätkän, jota ihaillaan junan katolla matkustaen. Perillä meille kuitenkin selvisi, että Riobambasta etelään kulkeva rautatienpätkä oli juuri sillä viikolla remontissa. Vaihtoehtona oli siis matkustaa aamuvarhain ensin bussilla Alausin paikkakunnalle, josta juna olisi sitten mahdollisesti lähtenyt. Mielenkiinto ei nyt riittänyt enää tähän mutkaan, vaan päätimme nukkua pitkät yöunet ja matkata seuraavaan kiintoisaan kaupunkiin, Kenkkaan, joka myös Cuencana tunnetaan.

Cuenca on Ecuadorin kolmanneksi suurin kaupunki, mutta hyvin rauhallinen verrattuna esimerkiksi Quitoon. Tämänkin kaupungin keskustassa on kolonialisminaikaisia viehättäviä katuja, joita pitkin on mukava puikkelehtia. Majoitumme pariksi yöksi mukavaan ja suosittuun Macodo-hostelliin. Tapasimme hostellissa leppoisan jenkkireissaajan Aaronin. Chicagosta kotoisin oleva Aaron oli asunut Macodossa jo kuukauden päivät. Hän elelee toistaiseksi Etelä-Amerikassa tekemällä etätöitä läppärillään puolipäiväisesti jenkkiläiselle työnantajalleen. Vaikuttaa sangen rennolta elämäntavalta.


Siistiä uutta Cuencaa


Pakollinen tietoisku: Panama-hatut eivät ole kotoisin Panamasta, vaan Ecuadorista! Väärinnimettynä niitä silti myydään täälläkin.


Kävelevä ilmapallorypäs


Casa de la Mujer -markkinapaikassa oli satakunta myyntikojua, josta suurin osa tarjosi hipelöitävää rihkamaa. Arvatkaapa kumpi meistä oli enemmän, kumpi vähemmän innostunut näistä tuotteista?

Museoita, nähtävyyksiä ja kulttuuria olisi riittänyt kaupungissa useammaksi päiväksi. Otimme tällä pikavisiitillä kohteeksemme Pumapungo-museon, joka esitteli ecuadorilaista historiaa ja eri heimojen perinteitä ja tapoja, sekä taidetta. Ehdottomasti mielenkiintoisin osio oli Shuar-heimon kulttuurille omistettu osasto, ja siellä nämä:


Shuar-heimon tavaramerkki: nyrkinkokoiseksi kutistetut kallot! Eikö oo nätti! Nykyisin ihmisten kallojen kutistaminen on Ecuadorissa valitettavasti laitonta, mutta heimon pojilla on miehuusriittinä edelleen laiskiaisen pääkopan kutistus.

Cuencassa olomme aikana sattui olemaan myös ensimmäinen vuosittainen kansainvälinen sushipäivä (!). Löysimmekin kaupungista sushi-ravintolan joen varrelta. Sisämaassa, kahden ja puolen kilometrin korkeudessa eivät kaikki raaka-aineet (pun intended) maistuneet ihan tuoreilta, joten valitsemme ensi vuonna soveliaamman kaupungin sushipäivän viettoon. Ecuadorissa paikallisen lounaan saa vieläpä reilulla eurolla kun sushi-aterioinnin hinta oli kymmenkertainen.


Cuencan sushi ei harmiksemme maistunut yhtä hyvältä kuin näytti.

Kenkassa tuli pitkästä aikaa hieman käveltyä, ja varsinkin rappusia kivutessa huomasi jalkalihasten menevän nopeasti hapoille ohuessa ilmanalassa. Päivän kaupunkikävelyn jäljiltä olo oli kuin suuremmankin urheilusuorituksen tehneellä. Hyppäsimme Cuencassa jälleen linja-autoon jatkaaksemme etelään, ja rauhaisaan Vilcabamban laaksoon juhannuksen viettoon. Päädyimme viipymään täällä loppujen lopuksi kuusi yötä, mutta paikasta tarinoimme enemmän sitten seuraavassa kirjoituksessa.


Maisemia ihaillessa pitemmätkin matkat taittuvat ihan mukavasti. Maisemien kuvaaminen pokkarilla bussinikkunasta ei vaan ole aina aivan palkitsevaa.


Vilcabamban laaksoon saavuttaessa meitä tervehti nk. sadekaari. Lupaavaa!




Juhannusterveiset Vilcabambasta! Paikallisesta supermarketista löytyi pullo Finlandiaa, turkinpippureita on kuljetettu mukana mahdollisen koti-ikäväkohtauksen varalta.


Sananen kamerasta ja blogista

Pöllityn kameran aiheuttama harmi moninkertaistui kun uuden laitteen hankkiminen osoittautuikin pirun hankalaksi etapiksi. Parempia järkkäreitä ei tältä suunnalta mannerta juurikaan löydy, ja sieltä mistä löytyy hintalappu voi olla kaksinkertainen Suomeen verrattuna! Cuencasta ei koko kaupungista löytynyt yhtään vastaavaa laitetta. Laitoimme Latinalaisen Amerikan Sonyn edustukselle sähköpostia että mistähän ylipäätään voisimme löytää kyseisen mallin. Seuraavana maana reitillämme vastaan tulee Peru, joten Lima lienee paras mahdollisuutemme. Selvitämme myös vaihtoehtoa tilata uusi laite postissa Suomesta, Englannista tai USA:sta. Tämä taas tulee todennäköisesti aiheuttamaan harmaita hiuksia tullin kanssa, sillä esimerkiksi Peru läsäyttää 30 prosentin tullit ja verot ulkomailta tilattujen tavaroiden hintaan, jos emme saa virkailijoita vakuutettua että paketti on postissa erikseen tullut matkatavaramme. Lisäksi vakuutusyhtiö ei ole vielä sanonut juuta eikä jaata tapaukseemme. Peukut pystyyn!

Kiitokset vielä blogimme lukijoille myötätuntoisista kommenteista edellisen tarinan jälkeen! Kamera-bulvaaniksi ilmoittautunut vapaaehtoinen Kaliforniasta oli kokenut itsekin keljutusta lukiessaan kameramme menetyksestä. Dresdenistä saapui solidaarisuusviesti jossa kerrottiin että Itä-Saksa vähentää Ecuadorille maksettavan kehitysavun määrää kameran hinnan verran. Tampereelta saimme tekstiviestitse toivomuksen että Ukko Ylijumala kiroaisi voron. Positiivista palautetta tarinoista ja kuvista on tullut sen verran kivasti että pyrimme jatkamaan aktiivista kirjoittelua ja saamaan uuden kameran kehiin tavalla tai toisella. Olemme iloisia kaikesta palautteesta ja on mukava kuulla kuulumisia Suomesta ja muualtakin! :)
Tekstiviestit eivät muuten ole toimineet kunnolla täällä Ecuadorissa, joten kaikki viestit eivät välttämättä ole tulleet tai saapuneet perille. On se kumma, mihin sitä voi enää luottaa jollei tekstiviestiin?


Pokkarikameran haaleat kuvat tarvitsevat välillä hieman värien jälkisäätöä fotarissa.


P.S. Bodycount +2!

Kun kävelimme Cuencassa kaikki kameravalmistajan jälleenmyyntipisteet turhaan läpi, päätimme omistaa tälle episodille kappaleen Maho Neitsyt: Mikä mun päässä nykii?
Biisi löytyy uudelleenjulkaistuna esimerkiksi mainiolta "Punk ja yäk!" -kokoelmalta.